Tuulivoimapuisto Pyhäjoella. LEHTIKUVA / TOMI HIRVINEN

Arvio sähkön riittävyydestä tulevana talvena valmistui

Sähköä riittää, mikäli kotimaiset tuotantolaitokset toimivat vakaasti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Talvella 2024–25 sähkön riittävyys Suomessa näyttää vakaalta, mikäli merkittävät tuotantolaitosten vikaantumiset vältetään ja sähkön tuonti toimii normaalisti.

Fingridin laatima arvio kertoo, että mallinnetuissa vaikeissakin tilanteissa eli tuulettomana ja kylmänä aikana sähköä on riittävästi saatavilla Suomessa.

Fingrid arvioi sähkönkulutuksen nousevan erittäin kylmänä ja tyynenä
talvipäivänä noin 15000 megawattiin. Tällaisena pakkaspäivänä kulutuksesta pystytään kattamaan kotimaisella tuotannolla parhaimmillaan arviolta 12 000 megawattia.

Loput 3000 megawattia voidaan tuoda Ruotsista ja Virosta. Kylmällä pakkasjaksolla sähkön kulutus voi nousta myös tätä suuremmaksi, mikäli tuulisähköä on runsaasti tarjolla.

Sähkön riittävyydelle olennaista on, että kotimainen tuotantokapasiteetti on käytettävissä. Fingridin analyysin mukaan sähköjärjestelmä kestää yksittäisen merkittävän vian suuressa tuotantolaitoksessa tai rajayhteydessä, mutta mikäli vikoja ilmenee samanaikaisesti useampi, tehotilanne kiristyy huomattavasti.

Sähköjärjestelmä on muuttunut yhä sääriippuvaisemmaksi. Tämä näkyy sähkön riittävyyden osalta lyhytkestoisten tehovajeiden todennäköisyyden kasvuna, mikä korostaa kulutusjoustojen roolia entisestään. Käytännössä tämä tarkoittaa jo nähdyn kaltaista laajaakin vaihtelua sähkön hinnassa, joka on markkinoilla tärkein kulutusjoustoja ohjaava tekijä.

– Sähkön riittävyyden tila on kokonaisuutena vakaa, mutta häiriötilanteissa ylimääräistä säätövaraa järjestelmässä ei juuri enää ole. Viime talvet ovat osoittaneet, että hinta ohjaa kulutusta joustamaan paljonkin, mutta ripeällä aikataululla Suomeen tarvitaan kustannustehokas kohdennettu kapasiteettimekanismi tukemaan sähkön riittävyyttä ja hillitsemään myös mahdollisia äärimmäisiä hintapiikkejä, Fingridin voimajärjestelmän käytöstä vastaava johtaja Tuomas Rauhala sanoo tiedotteessa.

Fingridin arvio sähkön riittävyydestä perustuu yksityiskohtaiseen koko talven tuntitason mallinnukseen sähköjärjestelmän tehotaseesta eli tuotannon ja kulutuksen tasapainosta eri säätilanteissa sekä erilaisten vikaantumisten sattuessa.

Esimerkiksi sään puolesta riittävyyttä arvioidaan hankalimman tilanteen kohdalla eli erittäin kylmänä ja vähätuulisena hetkenä. Tällainen sää on hyvin epätodennäköinen ja toistuu arviolta vain kerran kymmenessä vuodessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)