Suomen tuulivoiman tuotanto painottuu liikaa Länsi-Suomeen aiheuttaen epätasapainon suomalaiseen sähköntuotantoon, kirjoittavat kokonaisturvallisuuden ja resilienssitutkimuksen dosentti Harriet Lonka, Suomen uusiutuvat ry:n edunvalvontajohtaja Matias Ollila, kauppaneuvos Harri Broman ja tekniikan tohtori Jyri Kosola Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan.
Kirjoittajien mukaan tämä on haitaksi myös suomalaiselle huoltovarmuudelle. Heidän mukaansa Suomen itäosiin tarvitaankin merkittävää tuulivoiman lisärakentamista.
Tuulivoiman tuotannon itäisessä Suomessa mahdollistaviin teknologiaratkaisuihin on välttämätöntä saada vauhtia, asiantuntijat sanovat. Tämä vaatii yksityisen ja julkisten toimijoiden yhteistyöllä. Tuulivoiman lisärakentaminen toisi alueelle myös lisää elinvoimaa, he muistuttavat.
Puhdas energiantuotanto synnyttäisi positiivisen kierteen, mikä taas edesauttaisi teollista uusiutumista ja kaivattujen sähkön siirtoyhteyksien kannattavaa rakentamista, Lonka, Ollila, Broman ja Kosola jatkavat.
– Vahvemman ja laajemman sähkösiirtoverkon myötä itäiseen Suomeen voidaan luoda edellytyksiä uusille teollisille investoinneille esimerkiksi sähköistyvän teollisuuden, bioperäisen hiilidioksidin, vetytalouden ja myös datatalouden varaan.
Tällä hetkellä puolustushallinto ei suhtaudu tuulivoimarakentamiseen myönteisesti, kirjoittajat arvioivat.
– Puolustushallinto suhtautuu karsaasti tuulivoimarakentamiseen, sillä tuulivoimalat vaikuttavat nykyisten aluevalvontajärjestelmien toimintaan. Resurssit ongelman ratkaisemiseksi kuitenkin puuttuvat, Lonka, Ollila, Broman ja Kosola sanovat.
Ministeriöt ovat pyrkineet ratkaisemaan ongelmaa niin sanotulla kompensaatiomallilla.
– Siinä tuulivoimayhtiöt maksaisivat aluevalvonnan modernisoinnista, millä mahdollistettaisiin voimalarakentamisen itäisessä Suomessa.
Malli on kuitenkin hankala toteuttaa ja se vaatii huomattavan suuren rahoituksen, arvioivat kirjoittajat. Nykyinen turvallisuustilanne sekä droonien yleistyminen sodankäynnissä lisäävät aluevalvontajärjestelmien tarvetta, he jatkavat.
Tuulivoimalat voisivat auttaa tässä.
– Tuulivoimalat voisivat tulevaisuudessa tukea aluevalvontaa esimerkiksi sensorialustoina. Näin voitaisiin parhaassa tapauksessa rakentaa kustannustehokas ja kattava droonien varoitus-, valvonta- ja seurantajärjestelmä päästöttömän sähköntuotannon rinnalle, asiantuntijat huomauttavat.