Kokoomuksen kansanedustajan ja entisen työministerin Arto Satosen mukaan kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n maanantaina julkaisema lausunto on tärkeä tunnustus kansainväliseltä asiantuntijataholta Petteri Orpon (kok.) hallituksen työn linjalle.
Satonen kommentoi asiaa viestipalvelu X:ssä.
IMF:n maanantaina julkaiseman raportin mukaan viimeaikaiset työmarkkinauudistukset ovat luoneet perustan Suomen talouskasvun vahvistamiselle. Työmarkkinauudistukset ja maahanmuuton lisääntyminen ovat tukeneet työvoiman tarjonnan kaivattua kasvua. Valuuttarahaston mukaan työvoiman tarjonnan lisääminen edellyttää kuitenkin lisätoimia.
IMF suosittelee raportissaan Suomelle politiikkatoimia, jotka sopeuttaisivat julkista taloutta, lisäisivät osallistumista työvoimaan ja edistäisivät tuottavuuskehitystä. IMF:n mukaan Suomen on vakautettava julkista taloutta noin 1,5 miljardia euroa vuosittain, kunnes julkisen talouden rahoitusasema tasapainottuu ja julkinen velka alkaa supistua.
Valuuttarahasto arvioi Suomen talouden kasvun nopeutuvan ensi vuonna 1,5 prosenttiin.
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) kommentoi raporttia myös X:ssä.
– Vaikka [1,5 mrd vuodessa] on suuri sopeutustarve, en valitettavasti usko sen riittävän, hän kirjoittaa.
Purra muistuttaa pitäneensä esillä 10 miljardin euron sopeutustarvetta ensi hallituskaudella.
– Ja sekin voi jäädä pieneksi. Talouden kasvuvauhdista riippuu joka tapauksessa paljon, Purra kirjoittaa.
LUE MYÖS:
IMF vaatii Suomelta kovia toimia: 1,5 miljardin sopeutus vuosittain
Lainaus IMFn raportista” Viimeaikaiset työmarkkinauudistukset ovat luoneet perustan talouskasvun vahvistamiselle” Tärkeä tunnistus kansainväliseltä asiantuntijataholta Orpon hallituksen Työn linjalle. #talouskasvu #imf #työmarkkinat #reformit
— Arto Satonen (@artosatonen) November 10, 2025
”Vaikka [1,5 mrd vuodessa] on suuri sopeutustarve, en valitettavasti usko sen riittävän.
Olen itse pitänyt esillä 10 miljardin euron tarvetta ensi hallituskaudella, ja sekin voi jäädä pieneksi. Talouden kasvuvauhdista riippuu joka tapauksessa paljon.”https://t.co/TQ2MMSmxSw
— Riikka Purra (@ir_rkp) November 10, 2025





