Argentiinan varapresidentti Victoria Villarruel sanoo, että Falklandinsaarilla eli Malvinassaarilla asuvien brittien tulisi palata kotimaahansa. Lausunto liittyy Argentiinan voimistuviin vaatimuksiin aluetta kohtaan.
Villarruelin mukaan saarten suvereniteettia koskeva kiista kuuluu vain Argentiinan ja Britannian välille, eikä saarilla asuvilla ole siinä roolia.
– Kelperit ovat englantilaisia, jotka asuvat Argentiinan alueella. He eivät kuulu keskusteluun. Jos he kokevat olevansa englantilaisia, heidän pitäisi palata sinne, missä heidän maansa on eli tuhansien kilometrien päähän, hän kirjoitti sosiaalisessa mediassa.
Argentiinan presidentti Javier Milei on viime viikkoina korostanut samaa linjaa. Hänen mukaansa saaret ”olivat, ovat ja tulevat aina olemaan argentiinalaisia”.
Kiistaa on kiristänyt Yhdysvaltojen mahdollinen linjanmuutos. Telegraphin mukaan Donald Trump on väläyttänyt, että Washington voisi arvioida uudelleen virallista kantaansa, jonka mukaan saaret kuuluvat Britannialle. Taustalla on Britannian haluttomuus osallistua sotatoimiin Irania vastaan.
Argentiina vaatii nyt uusia kahdenvälisiä neuvotteluja ja syyttää Britanniaa ”kolonialismista”. Saaren hallinto torjuu väitteet ja muistuttaa, että lähes kaikki asukkaat äänestivät vuonna 2013 Britanniaan kuulumisen puolesta.
Britannia vastustaa vaatimuksia jyrkästi. Ulkoministeri Yvette Cooperin mukaan maan linja ei ole muuttunut.
– Falklandinsaaret ovat brittiläiset. Suvereniteetti kuuluu Britannialle ja itsemääräämisoikeus saarilla asuville, hän sanoi.
Falklandinsaarten kiista juontaa vuoden 1982 sotaan, jossa Argentiina miehitti saaret ja Britannia valtasi ne takaisin noin kymmenessä viikossa. Sodassa kuoli yli 900 ihmistä.
Kiista ei ole kadonnut, mutta viime vuosien uusi piirre on Yhdysvaltojen muuttunut rooli. Valkoisen talon kerrotaan painostaneen Britanniaa hyväksymään hävittäjäkaupan, jossa Argentiina sai käyttöönsä F-16-hävittäjiä.
Asiantuntijoiden mukaan kiristynyt tilanne herättää kysymyksen, kuinka pitkälle Argentiina on valmis viemään vaatimuksensa.