Antti Lindtman luopuu Vantaan valtuuston puheenjohtajan tehtävästä

SDP:n puheenjohtaja jatkaa rivivaltuutettuna.
Antti Lindtman. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Antti Lindtman. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Vantaan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Antti Lindtman (sd.) ilmoitti maanantaina 18. syyskuuta valtuuston kokouksessa luopuvansa puheenjohtajan tehtävästä.

– Hän jatkaa tehtävässä siihen saakka, kunnes uusi puheenjohtaja on valittu, kaupunginvaltuusto kertoo tiedotteessa.

Lindtman valittiin 1. syyskuuta SDP:n puheenjohtajaksi.

Lindtman kertoo Vantaan Sanomille, että hän haluaa keskittyä puolueen puheenjohtajan tehtävään ”110 prosenttisesti”.

– Sdp on pääoppositiopuolue ja tavoitteemme on nousta suurimmaksi puolueeksi, pääministeripuolueeksi. Oppositiojohtajan tehtävä vaatii niin paljon aikaa ja energiaa, että valtuuston puheenjohtajan tehtävä ei ole sovitettavissa yhteen sen kanssa, hän toteaa.

Hän kertoo aikovansa jatkaa rivivaltuutettuna.

Hallinto-oikeus hylkäsi liiallisesta voimankäytöstä potkut saaneen opettajan valituksen.
Ministerin mukaan SDP on kuukausikaupalla käyttänyt heikkoa kasvua ja työllisyyttä todisteena hallituksen epäonnistumisesta.
Politikointi on ajoittain nakertanut luottamusta eduskunnan perustuslakivaliokuntaan. Vaihtoehtoja on haettu, mutta eduskunta ja valiokunta ovat pitäneet kiinni vallastaan, politiikan toimittaja Heikki Vento sanoo näkökulmassaan.
Mainos