Antti Kaikkonen valittiin keskustan puheenjohtajaksi

Antti Kaikkonen voitti keskustan puheenjohtajavaalin luvuin 1368–308.
Antti Kaikkonen juhlii tultuaan valituksi keskustan uudeksi puheenjohtajaksi. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Antti Kaikkonen juhlii tultuaan valituksi keskustan uudeksi puheenjohtajaksi. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Kansanedustaja Antti Kaikkonen on valittu keskustan puheenjohtajaksi.

Kaikkonen sai puheenjohtajavaalissa 1368 ääntä. Vastaehdokas kansanedustaja Tuomas Kettunen sai 308 ääntä.

Kaikkonen kiitti väistyvää puheenjohtajaa Annika Saarikkoa hyvästä työstä keskustan puheenjohtajana.

– Iso kiitos sinulle puheenjohtajana ja ministerinä puolueen ja Suomen luotsaamisesta läpi hyvin haastavien, suoraan sanottuna vaikeiden vuosien ja olosuhteiden, Kaikkonen sanoi kiitospuheessaan.

Hän kiitti myös kilpakumppaniaan Kettusta hyvästä kampanjasta.

– Sinua haluan kiittää hyvästä ja reilusta kisasta. Onnistuimme tekemään hyvän mielen kampanjan, Kaikkonen sanoi.

Turusta kotoisin oleva Kaikkonen valittiin ensimmäisen kerran eduskuntaan vuonna 2003 Uudenmaan vaalipiiristä.

Peter Östmanin mukaan hallitus ryhtyi konkreettisiin toimiin maaseudun elinvoiman parantamiseksi.
Kokoomusedustaja näkee kotitalousvähennyksen osana vanhuspalvelujen kokonaisuutta.
Vastaavia vääntöjä nähtiin viime hallituksessakin, politiikan toimittaja Heikki Vento huomauttaa näkökulmassaan.
Mainos