Antti Kaikkonen: Hallitus salaa tulevia leikkauksia

Keskustan puheenjohtaja arvostelee mahdollisia vanhuspalveluihin kohdistuvia leikkauksia.
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen arvostelee vanhusten palveluihin mahdollisesti kohdistuvia leikkauksia tiedotteessaan. Kaikkosen mukaan hallitus on peitellyt palveluvalikoiman rajaamisen valmistelua.

Kaikkosen mukaan hallitus on jo nyt ”iskenyt rajusti” vanhuspalveluihin, ja nykyinen hoivamalli ei kestä lisäleikkauksia.

– Arvokas vanhuus kuuluu jokaiselle, Kaikkonen sanoo.

Kaikkonen katsoo, että suunnitelmien salaaminen osoittaa äänestäjien kunnioituksen puutetta.

– Olisi oikein, että hallitus kertoisi avoimesti suunnitelmistaan ennen vaaleja. Silloin voisivat kokoomuksen sekä perussuomalaisten ehdokkaat puolustaa puolueidensa vanhuspalvelulinjaa vaalikentillä, ja kansalaiset ottaa asiaan kantaa vaaleissa.

Noora Fagerström ihmettelee Antti Lindtmanin suunnitelmaa perua hallituksen veronalennus.
Länsi-Uudenmaan aluehallituksen puheenjohtajan mukaan vaikuttajaviestintään ei pitäisi käyttää rahaa palvelujen kustannuksella.
Suomessa on professorin mukaan "itäeurooppalainen oikeuskulttuuri", joka on yksilön sijaan hallinnon puolella.
Mainos