Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaan mukaan SDP:n tarina ei näytä kestävän sitä, että Suomen talous on saatu kasvuun kokoomuksen johdolla.
Hän viittaa SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen lausuntoihin. Talouskasvu on vastoin SDP:n varoituksia lähtenyt vauhtiin, vaikka julkista taloutta on sopeutettu merkittävästi.
Sarkomaa kertoo odottavansa SDP:ltä enemmän omia ratkaisuja ja vähemmän saivartelua.
– Tuppurainen tarttuu nyt pääministerin sanamuotoihin, vaikka olennaista on se, että Suomen talous kasvaa jälleen. Suomalaisten elintaso on polkenut pitkään paikallaan, ja olemme jääneet jälkeen monien muiden maiden kehityksestä. Nyt meidän pitää varmistaa, että kasvu jatkuu ja alkaa näkyä ihmisten elämässä, Sari Sarkomaa toteaa tiedotteessa.
Sarkomaa huomauttaa, että väite talouden kasvamattomuudesta lähes 20 vuoteen viittaa usein Suomen reaalisen bruttokansantuotteen asukaskohtaisen tason pitkään heikkoon kehitykseen eikä siihen, etteikö talous olisi kasvanut yksittäisinä vuosina.
Tilastokeskuksen luvut osoittavat, että BKT kasvoi useana vuonna myös vuoden 2008 jälkeen. Samalla Suomen bruttokansantuote asukasta kohden on jäänyt vuoden 2008 tason alapuolelle.
– Tuppurainen on oikeassa siinä, että talous kasvoi myös vuoden 2008 jälkeen. Mutta se ei poista Suomen pitkän kasvun pysähtyneisyyden ongelmaa. Ei riitä, että talous käy välillä plussalla, jos suomalaisten elintaso ei kehity toivottuun suuntaan ja jäämme aina jälkeen muista maista, Sarkomaa toteaa.
Kokoomusedustajan mukaan pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen tehtävänä on nyt huolehtia siitä, että talouskasvu vahvistuu ja sen hyödyt näkyvät tavallisten suomalaisten arjessa. Hän haastaa Tuppuraista kertomaan, miten SDP vahvistaisi talouskasvua.
– Tuppurainen käyttää paljon energiaa pääministerin sanamuodoista saivarteluun, mutta ei kerro lainkaan SDP:n omista ratkaisuista talouden kasvuun. Onko sellaisia, kansanedustaja kysyy.
– Ainakin puolueen lupaamat noin viiden miljardin euron veronkiristykset olisivat varmin tapa pysäyttää kokoomuksen johdolla aikaan saatu talouden kasvu. Silloin joutuisimme sanomaan hyvästit suomalaisten elintason nousulle, Sarkomaa sanoo.