Antti Häkkänen lyijyluotikiellosta: Uhka maanpuolustukselle

Lyijyluotien ja -haulien kielto voisi nostaa ampumaharrastuksen hintaa ja heikentää vapaaehtoista maanpuolustusharjoittelua.
EU:ssa kaavaillun lyijyluotikiellon pelätään haittaavan vapaaehtoista maanpuolustusharjoittelua ampumaradoilla. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO
EU:ssa kaavaillun lyijyluotikiellon pelätään haittaavan vapaaehtoista maanpuolustusharjoittelua ampumaradoilla. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO

Euroopan kemikaalivirasto (ECHA) on ehdottanut komissiolle lyijyn käyttörajoituksen laajentamista. Jo aiemmin on terveys- ja ympäristösyistä kielletty lyijyhaulien käyttö kosteikkoalueilla.

Nyt ehdotetaan kiellettäväksi lyijyhaulien ja -luotien käyttö kokonaan, maanpuolustusta ja muuta viranomaiskäyttöä lukuun ottamatta. Käytännössä ehdotus johtaisi lyijyhaulien ja lyijyluotien siviilikäytön loppumiseen siirtymäajan jälkeen.

Puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok.) mukaan ehdotus on riski kansalliselle ja koko Euroopan turvallisuudelle.

– Nyt pitäisi vahvistaa Euroopan puolustusteollisuutta ja kriisivalmiutta eikä heikentää sitä, hän toteaa.

Häkkäsen mukaan toteutuessaan ehdotus vähentäisi merkittävästi Euroopan lyijyluotituotantokapasiteettia.

– Kapasiteetin riittävyys myös kriisitilanteissa edellyttää lyijyluotien siviili- ja sotilaskäyttöä. Huolena ovat myös ehdotuksen vaikutukset etenkin vapaaehtoisen maanpuolustuksen harjoitteluun ampumaradoilla. Ehdotus edellyttäisi lisäksi lyijyn aiheuttamiin terveys- ja ympäristöriskeihin nähden ylimitoitettuja ja kalliita teknisiä ratkaisuja ampumaradoille.

Puolustusministeriö ja muu valtioneuvosto ovat aktiivisesti pyrkineet vaikuttamaan jo edelliseen komissioon ehdotuksen muuttamiseksi.

– Olemme selkeästi kertoneet useissa yhteyksissä komissiolle tämän lyijyasetuksen haitallisuudesta maanpuolustukselle, puolustusteollisuudelle ja kriisiajan varautumiselle. Tervehdimmekin siksi ilolla kesällä saatua tietoa ehdotuksen pysähtymisestä. Uuden tilanteen myötä olemme laatineet komissiolle kompromissiesityksen, jossa puolustus- sekä terveys- ja ympäristöriskit on huomioitu. Haemme nyt tukea myös laajemmalta maajoukolta esityksen muuttamiseksi, Häkkänen sanoo.

Enrico Lettan mukaan Grönlanti oli suuri herätys kaikille Euroopan maille.
Sotatilanteessa apua odotettaisiin eniten lähialueilta, erityisesti Ruotsilta, Virolta ja Norjalta.
Pohjoismaiden yhteisestä taisteluasusta on löytynyt vakava vika, joka on pysäyttänyt varusteen käytön Norjassa.
Mainos