Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön mukaan ansiopäivärahakulut kasvoivat lokakuussa 22 prosenttia viime vuoden lokakuuhun verrattuna.
Ansiopäivärahaa maksettiin lokakuussa 150 miljoonaa euroa 106 000 henkilölle, joista lomautettuja oli 18 000 henkilöä. Saajien määrä kasvoi viime vuoden vastaavaan jaksoon nähden 14 prosenttia ja lomautettujen määrä 128 prosenttia.
– Ansiosidonnaisen työttömyysturvan saajien ja maksettujen etuuksien määrä ei ole kasvanut merkittävästi syyskuusta. Viime vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden ero on kuitenkin selvä. Ero viime vuoden lukuihin on myös kasvanut joka kuukausi kesäkuun jälkeen, TYJ:n toiminnanjohtaja Aki Villman sanoo.
– Erityisesti lomautukset ovat yleistyneet syksyllä. Vaikka lomautettujen osuus kaikista saajista on edelleen verrattain pieni, nyt nähty saajien ja kulujen kasvu liittyy pitkälti lomautuksiin, hän jatkaa.
Ansiopäivärahakulut kasvoivat 11 työttömyyskassassa. Prosentuaalisesti muutos viime vuoden lokakuuhun nähden oli suurin Avoimessa työttömyyskassassa eli A-kassassa.
Myös Korkeasti koulutettujen työttömyyskassa KOKOn ja YTK Työttömyyskassan kulut kasvoivat keskimääräistä enemmän viime vuoden lokakuuhun nähden.
– Työttömyys lisääntyy nyt samaan aikaan usealla alalla. Lähinnä hoito- ja opetusalalla etuusmenot laskevat edelleen, Villman toteaa.