Verkkouutiset

Keskustan logo keskuskirjasto Oodissa Helsingissä 18. syyskuuta 2020. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Annika Saarikko keskustan kannatusluvuista: Raadollista

Puoluejohtaja on kutsunut ehdokkaat ja piirijohtajat keskustelemaan puolueen tilanteesta.

Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikon mukaan tuorein puoluekannatusmittaus on raadollinen osoitus siitä, että keskusta on menettänyt suomalaisten luottamusta.

Tänään julkaistun Ylen puoluekannatusmittauksen mukaan keskustan kannatus on pudonnut yhdeksään prosenttiin. Kyseessä on puolueen kaikkien aikojen heikoin kannatusmittaus ja samalla ensimmäinen kerta, kun puolueen kannatus putoaa alle kymmenen prosentin.

– Takana on vaikeat hallitusyhteistyön viikot. Keskusta on joutunut olemaan tiukkana puolustaaksemme omia arvojamme. Emme kiistoja toivo, emme niistä nauti, emmekä niistä ajattele hyötyvämme. Negatiivinen julkisuus on hinta, jonka joutuu maksamaan kantansa puolustamisesta. Ei meillä ole ollut harhakuvitelmia asiassa, Saarikko kirjoittaa julkisessa Facebook-päivityksessään.

Heikoista kannatusluvuista huolimatta Saarikko korostaa, että keskusta ei ole antamassa periksi. Hän myös kertoo kutsuneensa puolueen eduskuntavaaliehdokkaat sekä keskustapiirien johdon keskustelemaan kanssaan puolueen tilanteesta etäyhteyksin.

– Keskusta on ihmisiä varten. Voimistuaksemme tarvitsemme suomalaisten tukea. Yhteys välillämme pitää palauttaa, Saarikko linjaa.

LUE MYÖS:
Ylen gallupissa kokoomus selkeä ykkönen, keskusta pudonnut yhdeksään prosenttiin
HS:n kyselyn mukaan keskusta suurin syypää hallituksen vaikeuksiin

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)