Ampumavamman saanut varusmies on kuollut

Puolustusvoimat suruliputtaa kaikissa toimipisteissään.
Varusmies menehtyi saamiinsa vammoihin. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / JOUNI PORSANGER
Varusmies menehtyi saamiinsa vammoihin. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / JOUNI PORSANGER

Kainuun prikaatissa ampumavamman päähänsä saanut varusmies on menehtynyt saamiinsa vammoihinsa torstaina Kuopion yliopistollisessa sairaalassa. Maavoimat kertoo asiasta tiedotteessa.

Puolustusvoimat kertoo ottavansa osaa omaisten, läheisten ja palvelustovereiden suruun. Puolustusvoimat suruliputtaa kaikissa toimipisteissään tänään 4. marraskuuta 2022.

Kainuun prikaatin ampumaradalla tapahtui torstaiaamuna 3. marraskuuta 022 noin kello 10 aikaan ampumaonnettomuus, jonka seurauksena varusmies sai ampumavamman päähänsä. Ampumaradalla oli käynnissä 3. jääkärikomppanian varusmieskoulutukseen kuuluva perusammunta rynnäkkökivääreillä. Tilanteessa ei ollut osallisena muita henkilöitä.

Paikalla olleille varusmiehille ja henkilökunnalle on järjestetty kriisitukea. Varusmiehen läheiset ovat tietoisia tapahtuneesta. Poliisi tutkii tapahtunutta.

Puolustusmenojen riittämättömyys ja huoli turvallisuustilanteesta saivat ministerin jättämään tehtävänsä.
Pohjoismaiden yhteisestä taisteluasusta on löytynyt vakava vika, joka on pysäyttänyt varusteen käytön Norjassa.
Kokoomuksen puolustusvaliokunnan jäsenet vaativat nollatoleranssia naisiin kohdistuvalle häirinnälle Puolustusvoimissa.
Mainos