Amerikkalaissotilas LV:lle: Tässä suomalaiset ovat taitavia

Yhdysvaltalaiset ovat vakuuttuneita suomalaisten maanpuolustushengestä.
Varusmiehet taisteluharjoituksessa puolustusvoimien Kaakko 19 -pääsotaharjoituksessa Karjalan prikaatin alueella Kouvolan Vekaranjärvellä 29. marraskuuta 2019., LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Varusmiehet taisteluharjoituksessa puolustusvoimien Kaakko 19 -pääsotaharjoituksessa Karjalan prikaatin alueella Kouvolan Vekaranjärvellä 29. marraskuuta 2019., LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Suomalaiset ovat taitavia käyttämään maastoa hyväkseen, suomalaisten kanssa harjoitellut yhdysvaltalainen ylikersantti Feeney sanoo Länsiväylälle.

– Heidän (suomalaisten) huoltojoukkonsa eivät ole kuitenkaan samalla tavoin aseistettuja kuin omamme. Meidän taktiikassamme myös huolto on raskaasti aseistettu, sillä merijalkaväki menee taistelukentälle usein hyökkäyskärjen mukana, yhdysvaltalaissotilas sanoo.

Loka-marraskuussa Yhdysvaltain merijalkaväen sotilaita harjoitteli huollon ja logistiikan järjestämistä arktisissa saaristo-olosuhteissa Hangossa ja Raaseporissa yhdessä Uudenmaan prikaatin kanssa. Uudenmaan prikaatin oppinaana palveleva Tom Chydenius luonnehtii yhteisharjoituksia mielenkiintoiseksi kokemukseksi.

– Me Suomessa olemme tottuneempia hakemaan suojaa maastosta. He (yhdysvaltalaiset) luottavat myös ilmaherruuteen, jolta saadaan tukea nopeasti, Chydenius sanoo LV:lle.

Yhdysvaltalaiset sotilaat kertovat olevansa vakuuttuneita suomalaisesta varusmieskoulutuksesta ja maanpuolustushengestä. Suomalainen yleiseen asevelvollisuuteen perustuva järjestelmä poikkeaa merkittävästi Yhdysvaltojen vapaaehtoisuuteen perustuvasta sotilaskoulutuksesta.

– Asevelvollisten koulutus luo teidän yhteiskuntaanne koheesiota laajasti, everstiluutnantti Emmaline Hill arvioi LV:lle.

Sotatilanteessa apua odotettaisiin eniten lähialueilta, erityisesti Ruotsilta, Virolta ja Norjalta.
Puolustusmenojen riittämättömyys ja huoli turvallisuustilanteesta saivat ministerin jättämään tehtävänsä.
Pohjoismaiden yhteisestä taisteluasusta on löytynyt vakava vika, joka on pysäyttänyt varusteen käytön Norjassa.
Mainos