Verkkouutiset

Mielenosoittaja pidätettiin Pietarissa 24. syyskuuta. / AFP / LEHTIKUVA

Amerikkalaisprofessori: Vladimir Putin on vaikeuksissa

Sortotoimien koventaminen saattaa osua presidentin omaan nilkkaan.

Venäjän yhteiskunnallinen konsensus on alkanut amerikkalaisprofessori Marlene Laruellen mukaan yhä näkyvämmin rakoilla.

Presidentti Vladimir Putinin hallintoon aiemmin kunnioittavasti suhtautuneet tv-kanavat ovat viime aikoina antaneet tilaa myös kriittisemmille puheenvuoroille, ja useat Kremliä yleensä myötäilleet henkilöt ovat ryhtyneet nostamaan esiin hallinnon puutteita.

– Monet läntiset tarkkailijat pitävät Venäjän hallintoa monoliittina, mutta todellisuus on monimutkaisempi, George Washington -yliopiston Euroopan, Venäjän ja Euraasian tutkimusohjelmaa johtava Laruelle toteaa the New York Timesissa.

Vaikka sota on kaventanut merkittävästi tilaa toisinajattelulle, vallassa olevan eliitin sisällä on edelleen useita kilpailevia ideologisia leirejä, jotka voivat saada äänensä kuuluville, hän sanoo. Ilmassa on kuitenkin merkkejä siitä, että Putin saattaa olla eskaloimassa tilannetta paitsi hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan, myös kiihdyttämällä sortotoimia Venäjän rajojen sisällä.

– Hallinto esimerkiksi tehostaa koululaisiin kohdistettua indoktrinaatiota ja on asettanut uusia rajoituksia vahingolliseksi katsotulle taiteelliselle sisällölle. Turvallisuuspalvelut puolestaan keskittyvät eriävien näkemysten kitkemiseen pidättämällä ja vangitsemalla kaikkien oppositiovoimien kannattajia, Marlene Laruelle toteaa.

– Yliopistoissa opiskelijoita ja professoreita painostetaan yhä voimakkaammin katkaisemaan yhteydet länsimaisiin kollegoihinsa. Näitä jo ennestään mittavia toimia saatetaan tehostaa niin, että yhä useammat venäläiset joutuvat niiden kohteeksi.

Täyskäännös asenteissa

Kremlin lähestymistapa ei ole Laruellen mielestä riskitön. Venäläisten kiinnostus sotaa kohtaan ja siihen liittyvä rivien tiivistäminen ovat hiipumassa.

– Tiukemmat sortotoimet ja sodan yhä kouriintuntuvampi inhimillinen hinta tilanteessa, jossa yhä useammat miehet joutuvat astumaan palvelukseen, voivat johtaa täyskäännökseen asenteissa. Nuoria ja koulutettuja venäläisiä saattaa myös lähteä maasta vielä nykyistäkin enemmän, hän sanoo.

– Ei ole myöskään varmaa, että kovan linjan kannattajat valtaeliitin piirissä kelpuuttaisivat kotimaisia sortotoimia korvaamaan sotilaallista menestystä tai että joukkojen täydentäminen kykenisi merkittävästi muuttamaan taistelukentän dynamiikkaa. Putinin, jonka armeija on ylirasitettu ja uuvuksissa, olisi tavalla tai toisella päästävä sellaiseen sotilaalliseen tulokseen, joka voitaisiin esittää edes osittaisena voittona, Laruelle toteaa.

Vaikka Vladimir Putin on joutunut ilmeisen ahtaalle, olisi hänen mukaansa virhe ennustaa kaksi vuosikymmentä vallassa olleen hallinnon pikaista romahtamista.

– Putin, kuten kuka tahansa johtaja, tarvitsee kuitenkin legitimiteettiä valtansa varmistamiseksi. Tulevina viikkoina ja kuukausina hän saattaa huomata, että maa hänen jalkojensa alla on alkanut järkkyä.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS