Sotilaita harjoituksessa toukokuussa 2025. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Amerikkalaislehti raportoi Suomen puolustuksesta: ”Se on jokaisen asia”

Kokonaisturvallisuuden malli herättää kiinnostusta maailmalla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltalainen verkkolehti The Christian Science Monitor raportoi artikkelissaan Suomen vahvasta maanpuolustustahdosta, vapaaehtoisesta maanpuolustustoiminnasta ja varautumisesta.

Artikkelissa amerikkalaisyleisölle avataan Suomen kokonaisturvallisuusmallia. Panssarivaunujen, tykistön ja ilmatorjuntajärjestelmien ohella lehti nostaa henkisen maanpuolustustahdon tärkeään rooliin.

Lehti kuvailee, että Suomessa maanpuolustus ei ole vain asevoimien tehtävä, vaan vastuu puolustuksesta kuuluu yhteiskunnan jokaiselle jäsenelle ja organisaatiolle.

– Se on jokaisen asia, sanoo Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kouluttaja Jarno Metso.

Myös presidentti Sauli Niinistön viime vuonna tekemä Euroopan Unionin turvallisuuden parantamista koskeva raportti saa artikkelissa huomiota. Lehti kirjoittaa Suomen olevan mallimaa Euroopalle turvallisuutta koskevissa teemoissa.

Artikkelissa haastatellut vapaaehtoisille maanpuolustuskursseille osallistuneet suomalaiset kertovat haluavansa olla valmiita ja hyödyllisiä yhteiskunnalle, mikäli tarve niin vaatisi.

Puolustusministeriön yhteydessä toimivan Turvallisuuskomitean pääsihteeri Petteri Korvala kuvailee, että todellinen turvallisuus on mahdollista vain, jos kaikki toimijat tekevät sen eteen töitä.

Korvala kertoo, että Suomen malli on herättänyt kiinnostusta maailmalla. Hän kertoo esitelleensä suomalaista toimintatapaa eurooppalaisille liittolaisille huomattavasti aiempaa enemmän. Yhteensä Turvallisuuskomia on pitänyt yli sata esitelmää viimeisen kuuden kuukauden aikana.

Vapaaehtoisuuteen ja yhteistyöhön perustuvan mallin kuvaillaan toimivan pakottamista ja käskyjä paremmin turvallisuuden rakentamisessa. Yhteistyö yritysten, järjestöjen ja valtion välillä toimii, koska osapuolet näkevät toisensa kumppaneina, ei vastapuolina.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)