Kokeellista ohjuspuolustusta Andersenin lentotukikohdassa Guamissa. DVIDS

Amerikan Rautakupoli veisi aseita avaruuteen

Uusi hanke brändää aivan toisenlaista puolustusjärjestelmää kuin mitä nykyään käytössä oleva kupoli edustaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin asetusluonnos ”seuraavan sukupolven ohjuspuolustuskilvestä”, joka suojaisi kotimaan asukkaita ja kriittistä infrastruktuuria kaikilta ilmasta tulevilta hyökkäyksiltä on asiantuntijoiden mukaan parhaimmillaankin teknisesti ja rahoituksellisesti vaikea.

Asetusluonnoksen otsikko ”Amerikan rautakupoli” vie ajatukset yhdysvaltalaisen RTX:n ja israelilaisen Rafaelin kehittämään Rautakupoli-järjestelmään, joka on suunniteltu suojaamaan kaupunkeja ja pistemäisiä kohteita suhteellisen pieniltä ja hitailta ohjuksilta. Tästä ei kuitenkaan ole kysymys. Trumpin rautakupoli näyttää viittaavan aivan toisenlaiseen järjestelmään, joka muun muassa veisi torjunta-aseita maapallon kieroradalle. Ajatuksia tällaisista aseista on esitetty aina 1960-luvulla ehdotetusta – mutta ei rakennetusta – ballististen ohjusten torjuntajärjestelmä BAMBIsta asti.

Ajatus nousi uudelleen esiin vuonna 1983 presidentti Ronald Reaganin strategisessa puolustusaloitteessa, johon kuului ehdotus Brilliant Pebbles – pienten, autonomisten satelliittien verkosto, joka oli suunniteltu torjumaan mannertenvälisiä ohjuksia. Se kaatui lopulta teknologiseen mahdottomuuteensa sekä avaruuden aseistamiseen liittyvään kustannusten eskaloitumiseen, jonka hinnan Venäjä on jo ilmaissut olevansa valmis maksamaan.

Trumpin ensimmäinen hallinto esitteli suunnatun energian avaruusaseen konseptia jo maaliskuussa 2018, mutta hyllytti https://www.defenseone.com/technology/2019/09/pentagon-shelves-neutral-particle-beam-research/159643/ idean mahdottomana. Ohjuksen tuhoaminen vaatisi sädeaseelta massiivista energiamäärää.

Avaruuteen sijoitettavat ohjukset olisivat käytännöllisempi idea, mutta sekin on hyvin vaikea ja hyvin kallis. Union of Concerned Scientists -järjestön tutkija Laura Grego kutsuu ideaa ”fantasiaksi”, koska mannertenvälisten ohjusten torjunta vaatii ”aivan erilaisen ja paljon monimutkaisemman järjestelmän” kuin mitä nykyinen Rautakupoli edustaa.

American Enterprise Instituten tutkija Todd Harrison kirjoittaa, että vaikka ohjusten sijoittaminen kiertoradalle on nykyään mahdollista, on vihollisen yhä paljon helpompaa ja edullisempaa läpäistä sellainen puolustus vain lisäämällä kerralla laukaistujen ohjusten määrää.

Trumpin ideaa tukeviakin kannanottoja löytyy: Hudson Instituten tutkija Rebecca Heinrichs näkee aloitteessa ”politiikan monumentaalisen loikan”. Hän pitää Yhdysvaltain nykyistä ohjuspuolustusta riittämättömänä ottaen huomioon vastustajien edistysaskeleet ohjusteknologiassa. Hänen mukaansa Yhdysvallat tarvitsee kerroksellisen ohjustorjuntajärjestelmän, joka sisältää avaruuteen sijoitettuja sensoreita ja torjuntaohjuksia kotimaan suojelemiseksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)