Kovasti ovat kaikki ottaneet nyt kantaa koulu-uudistukseen. Keskustelu on kuitenkin melko mielikuvituksetonta. Kannattaisi varmaan myös kuunnella, mitä maailmalla ollaan mieltä.
Maailmalla puhutaan, että nykyinen sukupolvi tarvitsee tulevaisuudessa innovointikykyä, joustavuutta, tiimityötä, luovuutta, ongelmanratkaisua, tietotekniikkaa, globaalia ajattelua, 24/7 oppimista. Töitä, mitä he tulevat tekemään, ei ole vielä edes keksitty. Todennäköisesti tulevat vaihtamaan ammattia monta kertaa ja joutuvat työllistämään itse itsensä. Miten koulun pitäisi muuttua nyt, jotta valmistamme oppilaita tulevaan?
Ainakaan oppimista ei voida sitoa syntymävuoteen. Kaikki eivät kehity samaa tahtia.
Kaikki eivät myöskään opi samalla tavalla. Toinen oppii puhumalla, toinen liikkumalla. Kolmas herra yksin tietää. Harva paikallaan hiljaa istuen. Jos lapsi ei opi tällä 300 vuotta vanhalla pedagogiikalla, hänet siirretään pois. Tukiopetukseen, pienryhmään, erityisluokalle. Ja vain siksi, ettemme ymmärrä, miten hän oppii.
Älykkyyttä on muutakin kuin akateemista. Milloin alamme mitata ja arvostaa sitä? Vain osa lapsista on akateemisesti älykkäitä. Lopuilla ei tunnu olevan väliä. He ovat ns. hukkaan heitetyt lapset.
Opettaa voi missä vaan. Sugata Mitra pyysi 200 brittimummoa opettamaan intialaisia lapsia ääntämään oikein netin kautta. Jos 2/3 kouluista on kosteusvaurioisia, eikö olisi parempi opettaa jossain muualla? Jos nettiympäristö on tälle sukupolvelle tutuin, miksemme käytä sitä?
Oppimisen tulee perustua intohimoon. Pasi Sahlberg ehdotti, että lapsi saisi valita puolet tunneista itse. Jos jo alakoulun kolmannella huomataan, että englanti ei kerta kaikkiaan suju, onko hänen opeteltava sitä seitsemän vuotta yhtä paljon kuin sellaisen, joka janoaa niin paljon englanninopetusta kuin kukaan voi ikinä antaa. I be boy ja My passion is to protect the environment in spite of my friends´ opinion ovat samalla luokalla. Molemmat kärsivät.
I be boy haluaisi yhden tunnin englantia viikossa, rakentaa kauko-ohjattavan auton ja opetalla parkouria. My passion haluaisi opetella joka päivä englantia ja aloittaa myös japanin opiskelun etänä.
On tutkittu maailmalla, että aivot mukautuvat siihen, mitä vaaditaan. Jos ei vaadita, ei mukauduta. Toisissa perheissä arvostetaan koulutusta, panostetaan harrastuksiin, matkustetaan ympäri maailmaa, mukautetaan aivot suorittamiseen ja menestykseen. Toisissa perheissä ei näin tapahdu. Ei poistuta kotoa, ei omalta alueelta. Ainoa virike on koulunkäynti, ja jos ei ole akateemisista aineista kiinnostunut ja opi vanhanaikaisesti, on homma sitten siinä. Kymppiluokan kautta sohvalle.
Uuteen opetussuunnitelmaan (2016) tulee lause: jokaisella on oikeus oppia omalla tasollaan ja kyvyillään. Hupsista.
Oppiessaan lapsi rakentaa identiteettiään (OPS 2016). I be:n identiteetin rakentumisen arvaatte, jos muutosta ei tule. Maksamme sohvalla makaamisesta vielä monelle.
Ja vielä: opettajajohtoinen opetus on myös todettu maailmalla liian kapeaksi ja ilon tappavaksi. Opetus annetaan valmiiksi pureskeltuna ja se ei kiinnosta enää ketään. Eli opettaja pois luokan edestä ja hänet alennetaan assistentiksi. Oh dear.
Olen kysellyt opettajilta mielipiteitä tästä asiasta ja suurin este muutokselle tulevat olemaan opettajat. Jo kirjasarjan vaihto Otavasta WSOY:hyn tai päinvastoin saa aikaan hyperventilaatiota, puhumattakaan pulpettien poistosta ja keinutuolin tuomisesta luokkaan.
Koska keskustelu täällä Suomessa tuntuu keskittyvän Pisan tuloksiin (akateemiseen älykkyyteen), iPadien tarpeellisuuteen ja siihen, saako hiihtolenkillä oleva oppilas poistua hetkeksi opettajan silmistä, ehdotan, että kaikki tämän hetkiseen koulusysteemiin kyllästyneet oppilaat, vanhemmat ja opettajat nostavat hemmetillisen älämölön.
Ja jos ei muu auta, otetaan lapset pois homeisista ja vanhanaikaisista kouluista ja perustetaan oma.
Maarit Korhonen on turkulainen luokanopettaja, jonka missiona on uudistaa koulua.
