”Aloitetaanko vihreiden johdolla soratieksi kaapimiset Kehä I:ltä?”

Timo Heinonen ihmettelee vihreiden linjauksia tieverkosta.
Päällystevaurio tiessä. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Päällystevaurio tiessä. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) ihmettelee vihreiden kansanedustaja Saara Hyrkön lausuntoa puolueen linjasta Suomen tieverkon kunnossapidosta.

Hyrkkö sanoi Ilta-Sanomille, että asfaltoitujen teiden määrää voisi vähentää, minkä myötä myös teiden ylläpitoon tarvittava rahamäärä pienenisi.

– Jäinkin pohtimaan, että aloittaako espoolaisedustaja vihreiden johdolla soratieksi kaapimiset kehä I:ltä vai kehä II:lta? No, eivät tietenkään kummastakaan ja kyllä heille kelpasi kaupunkien sisäisen metroliikenteen rakentamiseen 200 miljoonaa euroa, mutta kun maakunnissa ja seutukaupungeissa on tiestön korjausvelkaa niin ratkaisuksi esitetään reikäisten asfalttien pois kaapimista, Heinonen kirjoittaa blogissaan.

Heinonen muistuttaa, että kotimainen ruoantuotanto on maaseudun tieverkon varassa.

– Maamme koko ruuantuotanto ja kauppojen kaikki – ainakin kotimaiset ruuat – nojaavat maaseudun alempaan tieverkkoon. Sieltä maatiloilta se vilja, maito ja kaikki muutkin lähtevät eteenpäin kaikissa tapauksissa autoilla. Maamme kuljetuksista yli 90 prosenttia kulkee kumipyörillä.

Tiestön korjausvelka on kasvanut jo noin 2,6 miljardiin euroon ja rataverkon noin 1,6 miljardiin euroon. Heinosen mukana riskinä on, että korjausvelka kasvaa entisestään.

Kansanedustajan mukaan ratkaisuna ei ole asfaltoitujen teiden määrän vähentäminen.

– Minusta nyt tuleville vuosille pitääkin varata noin 400 miljoonaa euroa vuosittain korjausvelkatyöhön ja laittaa tämä yhteinen kansallisomaisuutemme kuntoon.

Heinonen muistuttaa myös, että liikenteeltä kerätään vuosittain noin 7,5–8 miljardin euron verotulot.

– Kyllä sen pitää riittää tiestön kuntoon laittamiseen ja kunnossa pitämiseenkin. Ja jos lisää tarvitaan niin otetaan käyttöön ne ulkomaalaisen raskaanliikenteen tiemaksut eli vinjettimaksut. Muissakin maissa ulkomaalaiset rekat maksavat osuutensa teiden käyttämisestä ja tämän lisäveron minäkin hyväksyn, kunhan se kohdistetaan vain ulkomaalaiseen raskaaseen liikenteeseen.

Noora Fagerström ihmettelee Antti Lindtmanin suunnitelmaa perua hallituksen veronalennus.
Länsi-Uudenmaan aluehallituksen puheenjohtajan mukaan vaikuttajaviestintään ei pitäisi käyttää rahaa palvelujen kustannuksella.
Suomessa on professorin mukaan "itäeurooppalainen oikeuskulttuuri", joka on yksilön sijaan hallinnon puolella.
Mainos