Osassa maata alkuviikon sää näyttää hyvin epävakaiselta, kertoo Foreca.
Maanantaina sateita osuu etenkin maan läntisiin ja eteläisiin osiin. Tiistaina rintama liikkuu maan itäisten, keskisten ja pohjoisten osien ylle.
Keskiviikkona rintama on etenkin Lapin ja maan keskiosien yllä.
Paikoin sateet voivat olla jopa rankkoja.
– Säärintaman sateet ovat ainakin aluksi kuuroluontoisia, mutta mukana voi etenkin iltaa kohden olla jatkuvampaakin sadetta. Kuurosateissa voi myös ukkostaa, mutta näyttää siltä, että pääosa ukkosista jää maanantaina Viron puolelle. Yksittäiset sadekuurot saattavat silti olla runsassateisia. On mahdollista, että paikallisesti sataa rankastikin, vaikka samaan aikaan lähialueilla sää pysyisi kuivana, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.
Ukkoskuurojen yhteydessä myös rakeet ovat mahdollisia.
Maanantaina lämpötilat ovat maan etelä- ja keskiosissa 22-25 astetta. Pohjoisessa lämpötila vaihtelee 20 asteen molemmin puolin. Lämpimintä on maan kaakkoisosissa, joissa lämpötila voi olla jopa yli 26 astetta.
Tiistaina sateet jatkuvat Rinteen mukaan voimakkaina. Keskiviikon ja torstain aikana sadealue jää Lapin ylle. maan keskiosissa voi esiintyä paikallisia sateita.
– Keskiviikkona Lapissa sataa laajalti runsaasti, paikoin jopa rankasti. Lapin vuorokausisademäärät voivat olla laajalla alueella 15–30 millimetriä keskiviikkona. Maan keskiosassa keskiviikon kuurosateissa voi olla mukana myös ukkosta. Etelässä on enimmäkseen poutaista, Rinne sanoo.
Ukkosten ennustetaan laantuvan torstain aikana.