Ali Khameinilla on jo seuraajia – Iran on valmistautunut 37 vuotta

Ainakin kolmen seuraajan kerrotaan olevan valmiina korvaamaan ylin johtaja.
Mielenosoittaja pitää käsissään ajatollah Ali Khamenein kuvaa mielenosoituksessa Teheranissa. AFP / LEHTIKUVA / ATTA KENARE
Mielenosoittaja pitää käsissään ajatollah Ali Khamenein kuvaa mielenosoituksessa Teheranissa. AFP / LEHTIKUVA / ATTA KENARE

Iranin ylin johtaja, ajatolla Ali Khameini on kuollut Yhdysvaltain ja Israelin ilmaiskuissa. Valtatyhjiön sijaan Iran-asiantuntija, Brookings Institutionin ulkopolitiittisen osaston johtaja Suzanne Maloneyn mukaan ainakin kolme seuraajaa on jo valmiina täyttämään ajatollan paikan.

– Iranin hallinto on valmistautunut tähän jo 37 vuoden ajan, Maloney kirjoittaa viestipalvelu X:ssä viitaten hänen aiemmin Council on Foreign Relations -ajatushautomon julkaisemaan analyysiin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Asiantuntija huomauttaa, että nykyinen hallinto on syvästi juurtunut ja sitä tukevat instituutiot ovat selviytyneet vakavista kriiseistä ja turvautuneet laajamittaiseen väkivaltaan pysyäkseen vallassa. Khameinin kuolemaan tai toimintakyvyttömyyteen on valmistauduttu jo vuosikymmeniä.

Maloney kertoo, että Iranin perustuslaki määrittelee ylimmän johtajan valintaprosessin ja kriteerit sekä hänen laajat valtuutensa hallituksen yläpuolella sekä aseman asevoimien ylipäällikkönä. Asiantuntijaneuvosto valitsee ja nimellisesti valvoo ylimpää johtajaa. Sen 88 jäsentä valitaan nimellisesti vaaleissa, joissa ehdokkuus on rajattu Khameinin nimittämien teologien hyväksymiin pappeihin.

Khameinin kerrotaan asiantuntijan mukaan nimenneen kolme pappia mahdollisiksi seuraajikseen. Vahvistamattomissa spekulaatioissa mainitaan muun muassa ajatolla Alireza Arafi, Hojjat-ol-Eslam Mohsen Qomi, ajatolla Mohsen Araki, oikeuslaitoksen johtaja ajatolla Gholam Hossein Mohseni Ejei sekä ajatolla Hashem Hosseini Bushehri.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Toisaalta jonkinlaisen johtajaneuvoston perustaminen olisi myös mahdollista. Uudistajana nähty Iranin ensimmäisen ylimmän johtajan Ruhollah Khomeinin pojanpoika Hassan Khomeini voisi niin ikään nousta valtaan.

Suzanne Maloneyn mielestä yhtä mahdollisia polkuja ovat sotilasvallankaappauksen ja täydellisen hallinnon romahtamisen tiet. Ensimmäisessä Iranin vallankumouskaarti ottaisi entistä suuremman roolin maan hallitsemisessa.

Hallinnon romahdus olisi kaoottisin vaihtoehto. Syntynyt valtatyhjiö voisi asiantuntijan mukaan johtaa minkä tahansa ryhmittymän nousuun valtaan. Alueellinen epävakaus olisi tällöin huipussaan.

Presidentin mukaan iskujen täytyy loppua, ja siviilejä on suojeltava koko alueella.
Iran laukaisi ohjuksia moniin Lähi-idän valtioihin.
Jarno Limnellin mukaan kyseessä ei ole tekninen kysymys, vaan poliittinen päätös.
Mainos