Tasavallan presidentti Alexander Stubb arvioi Ylelle, että Ukraina on nyt vahvemmassa asemassa kuin kertaakaan Venäjän hyökkäyssodan aikana. Arvio perustuu tappiolukuihin, rintamalla tapahtuneeseen muutokseen ja myös Venäjän sisällä käynnissä olevaan muutokseen, jossa sodan suosio laskee.
Stubbin mukaan Venäjän asema rintamalla heikkenee, koska Ukraina on viimeisen puolen vuoden aiheuttanut Venäjälle enemmän tappioita kuin Venäjä on kyennyt paikkaamaan uusilla joukoilla.
Ukraina laukaisi maaliskuussa ensimmäistä kertaa enemmän drooneja ja pitkän kantaman ohjuksia Venäjälle kuin Venäjä Ukrainaan. Huhtikuussa Ukraina puolestaan otti takaisin enemmän alueita kuin Venäjä kykeni valtaamaan.
– Eli nyt ollaan tilanteessa, jossa Ukraina on niskan päällä, Stubb sanoi.
Hänen mukaansa rauhanneuvottelut olisi hyvä saada uudelleen liikkeelle, mutta nopeaa päätöstä sodalle ei ole odotettavissa.
– Tällä hetkellä näyttää kyllä siltä, että tänä vuonna vielä sota jatkuu.
Lähi-idästä Stubb antoi synkemmän arvion. Yhdysvaltain ja Iranin välinen konflikti on jatkunut jo kolme kuukautta. Ratkaisua ei ole presidentin mukaan näköpiirissä. Iranilaiset ovat taitavia neuvottelemaan ja käyttävät Hormuzinsalmen liikennettä aseena.
– Jonkinlainen yhdistelmä Hormuzinsalmen avaamisesta ja uraanin rikastamisen lopettamisesta tietyssä aikavälissä olisi se ratkaisu, Stubb arvioi.
– Mutta näitä on nyt veivattu viimeiset kuukaudet, eikä ratkaisuun olla vielä tässä vaiheessa päästy.
Stubb kommentoi myös Ankarassa heinäkuussa pidettävää Naton huippukokousta. Kokouksessa teemaksi noussee taakanjako ja miten liittolaiset ovat hoitaneet omia sitoumuksiaan puolustusmenojen suhteen.
Yhdysvallat vastaa Stubbin mukaan tällä hetkellä noin 60 prosentista Naton kyvykkyyksistä ja Euroopan maat noin 40 prosentista.
– Varmaan tässä tullaan kohti sellaista 50–50 tilannetta, hän arvioi.
Stubbin isännöimät Kultaranta-keskustelut jatkuvat Naantalissa perjantaina.