Itä-Uudenmaan poliisi varoittaa ovelta ovelle kiertävistä myyjistä, jotka ovat tarjonneet pihakivetysten ja pihalaattojen pesu- ja suojauspalveluja Hyvinkäällä. Poliisin tietoon on tullut ainakin kolme tapausta, joissa asiakkaat ovat kokeneet joutuneensa huijatuiksi.
Ilmoitusten mukaan myyjät ovat ilmestyneet ihmisten kotipihoille ja tarjonneet ulkokivetyksen sekä pihalaattojen puhdistusta ja suojausta. Asiakkaiden mukaan työn lopputulos ei ole vastannut sovittua, ja työt on jätetty kesken.
Poliisin mukaan myyjät ovat olleet ilmoittajien kertoman perusteella painostavia ja puhuneet englantia. He ovat vaatineet maksua heti paikan päällä, vaikka ostotilanteessa oli aluksi kerrottu, että työstä laskutetaan jälkikäteen.
Myyjien kerrotaan myös kieltäytyneen laskun toimittamisesta ja ilmoittaneen, etteivät he poistu pihamaalta ennen kuin rahat ovat heidän tilillään. Asiakkaat ovat painostuksen vuoksi maksaneet osan työstä saman tien.
Kun asiakas on myöhemmin saanut loppulaskun sähköpostiinsa, laskuttavan yrityksen nimi on ollut eri kuin ostotilanteessa ilmoitettu. Poliisin tietoon tulleissa tapauksissa myyjät ovat käyneet jälkikäteen soittelemassa asiakkaiden ovikelloja ja lähettäneet painostavia sähköposteja.
Rikoskomisario Suvi Kukkonen kehottaa suhtautumaan varovaisesti tilanteisiin, joissa palvelua tullaan tarjoamaan yllättäen kotipihalle.
– Kyseessä on todennäköisesti huijausyritys, etenkin, jos asiakkaalta vaaditaan välittömiä maksuja, myyjällä on kova kiireen tuntu saada kauppa syntymään, tarjous on voimassa vain hyvin rajoitetun ajan, asiakkaalle luvataan kaupanteossa jotain muuta epärealistisen hyvää ja asiakas kokee myyjän toiminnan painostavana, Kukkonen neuvoo tiedotteessa.
Poliisi suosittelee harkitsemaan yllättävää myyjän yhteydenottoa tai houkuttelevaa tarjousta rauhassa. Kauppaa ei pidä tehdä kiireen tai painostuksen alla.
Hälytysmerkkejä ovat poliisin mukaan erityisesti välittömän maksun vaatiminen, poikkeuksellisen kiireinen tarjous, epäselvät yritystiedot, laskun toimittamisesta kieltäytyminen sekä se, että myyjä ei suostu poistumaan paikalta ennen maksua.
Jos kotipihalle ilmestynyt myyjä toimii painostavasti, tilanteesta kannattaa poistua ja olla maksamatta ennen kuin palvelun ehdot, hinta, yrityksen tiedot ja laskutus ovat selvillä. Tarvittaessa asiasta voi tehdä ilmoituksen poliisille.