Alkoholijuomien tuonti muista EU-maista Suomeen on vähentynyt merkittävästi Tullin marraskuussa aloittaman ja vuoden loppuun jatkuvan tehovalvonnan myötä, uutisoi Aamulehti. Myös juomien toimitusaika on pidentynyt.
Tulli panostaa alkoholijuomien tilauksien valvontaan, sillä suomalaiset ovat hyödyntäneet mahdollisuutta tilata halpoja alkoholijuomia muista EU-maista poikkeuksellisen ahkerasti. Kun ennen koronapandemiaa valtio menetti vuodessa alkoholiin liittyviä verotuloja 5–10 miljoonaa euroa vuodessa, on Verohallinnon laskelmien mukaan määrä nyt lähempänä 80–100 miljoonaa euroa. Viime vuonna Suomeen tilattiin verkkokaupoista yhteensä 32,7 miljoonaa litraa alkoholijuomia.
Halpojen hintana takana on kuitenkin se, että vain harva tilaaja on maksanut tuotteista vaaditut alkoholi- ja juomapakkausverot. Tullin valvontaosaston johtajan Sami Rakshitin mukaan asianmukaiset verot on maksettu vain muutamassa prosentissa tilauksista.
Alkoholi- ja juomapakkausvero nostavat alkoholijuomien hintaa merkittävästi. Esimerkiksi 10 euroa maksavan puolen litran vodkapullon hinta nousee verojen myötä 20,32 euroon, kun taas 20 euron olutlavan loppuhinnaksi tulee tasan 40 euroa.
Tulli on tehovalvonnan myötä palkannut lisää työntekijöitä sekä vuokrannut varastohalleja, joissa lähetyksiä voidaan varastoida siihen asti, että ne voidaan tarkastaa. Tehovalvonta on Rakshitin mukaan merkittävästi vähentänyt verkosta tilattujen alkoholijuomien määrää.
– Tarkkaa määrää ei pysty vielä arvioimaan, mutta kyse on hyvin merkittävästä laskusta, Rakshit kertoo.
Tehovalvonnan myötä alkoholikuljetukset ovat myös hidastuneet huomattavasti, vaikka kaikkia lähetyksiä ei tarkastetakaan. Koska tarkastukset tehdään käsityönä, voi alkoholitilauksen saamisessa kestää jopa viikkoja normaalia pidempään. Tarkkaa arvioita myöhästymisten kestosta Rakshitilla ei ole.
Lokakuussa julkaistussa, mutta sittemmin poistetussa Verohallinnon ohjeessa todetaankin, että tällä hetkellä kannattaa harkita kahdesti, kannattaako ulkomaisesta verkkokaupasta ylipäätänsä tilata alkoholia.
Rakshit kuitenkin painottaa, että tehovalvonnan tarkoituksena ei ole aiheuttaa kiusantekoa kuluttajille.
– Tässä ei ole kyse kiusaamisesta, vaan siitä että kaikki huolehtisivat lain vaatimat edellytykset kuntoon. Netistä tilattu alkoholi on pääasiassa kalliimpaa, jos kaikki viranomaisvelvoitteet hoidetaan oikein, Rakshit toteaa.





