AL: Loimaan kassa YTK haluaa välittää töitä – ”emme saa hoitaa jäsentemme työttömyyttä”

Suomen suurimmassa työttömyyskassassa halutaan uusia tehtäviä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yleisen työttömyyskassan YTK:n toimitusjohtaja Auli Hänninen kertoo Lännen Median haastattelussa Aamulehdessä haluavansa mullistaa työttömyyskassojen roolin. Hänninen esittää, että kassat arvioisivat työttömien jäsentensä oikeuden työttömyysturvaan ja saisivat oikeuden työnvälitykseen.

– Työttömyyskassalaki määrittää tällä hetkellä, että saamme maksaa ihmisille vain päivärahaa eli järjestää heille ansioturvan. Varmuudeksi laki sanoo, että emme saa tehdä mitään muuta. Emme saa hoitaa jäsentemme työttömyyttä, Auli Hänninen sanoo AL:ssa.

Sosiaali- ja terveysministeriö on uudistamassa työttömyyskassalakia. Hänninen haluaa, että 28 työttömyyskassaa saisivat tutkia työttömäksi jäävän jäsenensä ”työvoimapoliittisten edellytyksien täyttymisen” etuuden saamiseksi.

– Ihminen saisi asioida oman kassansa, tai – jos hän ei kuulu kassaan – Kelan kanssa. Kassa selvittäisi, onko ihminen työtön työnhakija. Kassan henkilökunta voisi myös neuvoa, miten työttömyyspäivärahalla voi opiskella tai miten yritystoiminnan aloittaminen onnistuu. Kahdella luukulla asiointi loppuisi. Ymmärrän täysin, että ihmisen on vaikeata ymmärtää, miksi tietyt asiat pitää kertoa työvoimahallinnolle ja tietyt kassalle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)