Ajoi kiellettyyn ajosuuntaan, 12 päiväsakkoa

Poliisin mukaan tilanteessa oli ilmassa onnettomuuden ainekset.
Kuvakaappaus poliisin ajokamerasta. POLIISI/DENNIS PASTERSTEIN
Kuvakaappaus poliisin ajokamerasta. POLIISI/DENNIS PASTERSTEIN

Itäväylällä kiellettyyn ajosuuntaan ajanut autoilija sai 12 päiväsakon rangaistuksen liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Asiasta kertoo Helsingin poliisilaitoksen ylikomisario Dennis Pasterstein Twitterissä.

– Liikenteessä pitää jatkuvasti olla tarkkana, onneksi kukaan ei tullut tällä kertaa vastaan. Onnettomuuden ainekset olivat ”ilmassa”, Pasterstein kommentoi.

Julkaisunsa yhteyteen hän on jakanut tallenteen poliisin ajokameran tallenteelta, joka on katsottavissa tämän jutun lopussa. Videolta on havaittavissa, kuinka henkilöauton kuljettaja ajaa Itäväylällä väärään suuntaan piittaamatta kiellettyä ajosuuntaa osoittavasta liikennemerkistä.

Video päättyy siihen, kun liikennerikkeen havainnut poliisipartio lähtee kuljettajan perään.

Saksalaismedian koeajossa Dacia Dusterin nestekaasulla ajaminen maksoi vähemmän kuin vastaavan sähköauton lataaminen.
Toimi ei välttämättä näkyisi nopeasti pumppuhinnoissa.
Täyssähköautojen ensirekisteröinnit kasvoivat Suomessa tammi–elokuussa 46,3 prosenttia vuoden takaisesta.
Mainos