Nuoria Luhanskin kasakka-akatemian oppilaita. Kuva on akatemian Telegram-kanavalta.

Aivopesu alkaa kymmenvuotiaana: Näin Luhanskin lapset valmistellaan Venäjän sotaan

Vallatuilla alueilla toimivien "kasakka-akatemioiden" oppilaista jopa 90 prosenttia jatkaa Venäjän valtion töihin.
Picture of Laura Halminen
Laura Halminen
Laura Halminen on Verkkouutisten toimittaja
Extra
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Luhanskin kasakkakadettien akatemiassa Ukrainalta ryöstetyn alueen lapsia valmistellaan sotaan.

Myöhempään upseerikoulutukseen valmistava oppilaitos perustettiin pian sen jälkeen kun Venäjän ohjailemat itäukrainalaiset ”separatistit” olivat Venäjän ohjauksessa ryhtyneet esittämään irtautuvansa Ukrainasta. Kouluun pääsee viidenneltä luokalta alkaen, eli paikallisen opetussuunnitelman mukaan noin 9–10-vuotiaana.

Koulua vuodesta 2023 johtanut Andrii Ustynkyh tuomittiin talvella 2025 poissaolevana Rivnen alueoikeudessa neljäntoista vuoden vankeusrangaistukseen maanpetoksesta ja vihollisen avustamisesta. Koulun apulaisjohtaja Anzelika Bova on myös ukrainalainen. Hän harrastaa laulua ja selitti Venäjän medialle aiemmin, että kasakka-akatemiassa opiskellaan taistelemiseen valmistavia taitoja ja sotilasteoriaa.

– Koulun ideana on pitää lapset kiireisinä 24 tuntia vuorokaudessa, heillä ei ole vapaata aikaa. Ensin he opiskelevat aamuisin, sitten heillä on lisäkoulutusta, eli kouluajan ulkopuolista aktiiviteettia. Tarjoamme heille laajan valikoiman liikuntaa lähitaistelutaidoista lentopalloon, koripalloon ja jalkapalloon, Bova sanoi.

Ukrainska Pravdan laajassa artikkelissa luetellaan useita muitakin Ukrainan pedagogian alan korkeakouluissa opiskelleita opettajia, jotka ovat siirtyneet työskentelemään miehittäjän hyväksi venäläisiksi indoktrinoiviin laitoksiin.

Lasten asemaan perehtyneen ihmisoikeusjuristi Kateryna Rasevkan mukaan kasakka-akatemioita toimii pelkästään Luhanskin seudulla ainakin kolme: hallinnollisessa keskuksessa Luhanskissa sekä Altševskissa ja Starobilskissa. Lisäksi ainakin 30:ssa alueen koulussa on yhteensä noin 40 kadettiluokkaa. Ainakin kolme on poliisikadettiluokkia, kolme on erikoistunut kouluttamaan kadetteja Venäjän liittovaltiotason vakavia rikoksia tutkivan tutkintakomitean toimintaan. Kuusi kadettiluokkaa kouluttaa kadetteja Venäjän hätätilaministeriön tarpeisiin ja peräti yhdeksän kadettiluokkaa kouluttaa koululaisia Venäjän kansalliskaartin tarpeisiin.

Venäjän median mukaan kasakka-akatemian suorittaneista koululaisista jopa 90 prosenttia siirtyy eteenpäin jatkamaan valtiollisessa koulutuksessa. Moni jatkaa asevoimien upseerikoulutukseen, mutta monet myös sisäisen turvallisuuden virasto FSB:n jatkokoulutukseen, Venäjän sisäministeriön koulutukseen ja kansalliskaartin kouluun. He omistavat elämänsä Venäjän palvelimiselle, kertoo Ukrainska Pravda Venäjän median ylistäneen.

– Olen huomannut huolestuttavan trendin, jossa Luhansk on eräänlainen hubi jonka kautta lapsia houkutellaan vallatuille alueille, sanoo Ukrainska Pravdalle ihmisoikeusjuristi Kateryna Rasevka.

– Luhanskin kasakkakadettikoulutettavat tekevät matkoja Hersoniin ja yllyttävät siellä asuvia ikäisiään muuttamaan ensin Luhanskiin ja sieltä sisemmälle Venäjälle, Rasevka kertoo.

Ihmisoikeusjuristi huomauttaa, että valitettavasti sotilastaitojen kouluttaminen alaikäisille ei ole suoranainen sotarikos, vaikka alaikäisten osallistaminen aktiivisiin sotatoimiin on. Mutta Geneven sopimukset kieltää propagandan valtaajan asevoimiin liittymisestä, ja lisäksi lapsille tulisi kansainvälisten ihmisoikeussopimusten mukaan tarjota vallatullakin alueella heidän kielensä ja kulttuuriperintönsä kannalta vastaavaa opetusta kuin ennenkin valtausta.

Rasevka uskoo kuitenkin, että Haagissa toimiva kansainvälinen rikostuomioistuin on valmis tunnistamaan alaikäisten järjestelmällisen aivopesun rikolliseksi. Vallattujen alueiden koululaiset pukeutuvat kasakkakadettikouluissa Venäjän univormuihin ja opettelevat purkamaan ja puhdistamaan venäläisiä aseita. Sitten Venäjä vain odottaa, että lapsista ja nuorista tulee täysi-ikäisiä ja lähettää heidät sotimaan.

Venäläinen duumaedustaja vahvisti kaavan vieraillessaan Luhanskin kasakkakadettiakatemiassa. Venäjän medialle duumaedustaja Viktor Volodatsky kertoi tavanneensa koulussa 12- ja 14-vuotiaat veljekset Oleksandrin ja Vladyslavin. Heillä oli Volodatskyn mukaan ”vaikea elämäntilanne”: ilman äitiä kasvaneiden poikien isä oli lähtenyt Venäjän asevoimiin sen jälkeen kun isän veli oli kaatunut sodassa Ukrainaa vastaan.

– Puhuin poikien kanssa ja kerroin heille, että jos he opiskelevat ahkerasti he voivat seurata isänsä jalanjälkiä ja tulla aidoiksi Äiti Venäjän puolustajiksi.

Näin on jo tapahtunutkin. Kun täysimittainen hyökkäys oli keväällä 2022 ollut käynnissä vasta pari kuukautta, vetosi Ukrainan parlamentin ihmisoikeuskomissaari Ludmila Denisova YK:iin. Hän kertoi, että Luhanskin kasakka-akatemiasta vuonna 2017 valmistunut nuori Andrii Degtryanenko oli vastikään kaatunut sotiessaan Venäjän puolella Ukrainaa vastaan.

Luhanskin Kasakka-akatemian oppilaita. Kuva on akatemian verkkosivuilta.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)