Boom Supersonicin XB-1 -yliäänikone. AFP / LEHTIKUVA / HANDOUT

Ääntä nopeammat matkustajakoneet saattavat palata

Yliäänikone Concorden viimeisestä lennosta on yli kaksi vuosikymmentä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ääntä nopeammat matkustajalentokoneet voivat tehdä paluun 2030-luvulla, kertoo CNN.

Tähän mennessä maailman ainoa matkustajakäytössä ollut yliäänikone on ranskalais-brittiläinen Concorde. Vuonna 1973 käyttöön otettu kone lensi Pariisista New Yorkiin kolmessa tunnissa, kun tavalliselta lentokoneelta matka vei noin kahdeksan tuntia.

Concorde kulutti kuitenkin valtavasti kerosiinia, ja myöhemmin on epäilty, oliko lentokone ikinä kannattava sitä käyttäneille lentoyhtiöille. Sadasta suunnitellusta lentokoneesta rakennettiin lopulta vain 20.

Vuonna 2000 Pariisissa tapahtuneen lento-onnettomuuden jälkimainingeissa sekä British Airways ja Air France lopettivat Concorde-lennot vuonna 2003. Siihen päättyi kaupallisten yliäänilentojen taru, ainakin toistaiseksi.

Nyt amerikkalainen ilmailuyhtiö Boom Supersonic haluaa tuoda yliäänikoneet takaisin markkinoille.

Yhtiön demonstraatiokone XB-1 lensi viime viikolla ensimmäistä kertaa ääntä nopeammin. Kyseessä oli ensimmäinen kaupallisen lentokoneen suorittama äänivallin rikkominen yli kahteen vuosikymmeneen.

Boom Supersonicin tavoitteet ovat kunnianhimoiset: Yhtiö haluaa tuoda Oveture-matkustajalentokoneensa markkinoille vuoteen 2029 mennessä. Overture kykenisi lentämään yli 2000 kilometrin tuntinopeutta. Pariisin ja New Yorkin välinen matka taittuisi siis alle kolmessa tunnissa.

Haasteitakin on. Concorden yliäänipamaukset johtivat aikoinaan siihen, että Yhdysvaltain kongressi kielsi yliäänikoneiden matkustajalennot Yhdysvaltain maa-alueiden yläpuolella. Tästä johtuen Concordea voitiin käyttää vain Atlantin ylittävillä reiteillä. Ääniongelma on siis ratkaistava, ennen kuin yliäänikoneet voivat saada lentoluvan.

Ratkaisu saattaa löytyä yliäänikoneiden muodosta.

Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallintovirasto Nasa sekä Lockheed Martin ovat hiljattain työstäneet uutta X-59 -yliäänikonetta. Koneen erittäin pitkä ja terävä nokka väitetysti hiljentää yliäänipamaukset mataliksi tömähdyksiksi.

1960-luvulla suunniteltu Concorde oli myös verrattain painava, jonka vuoksi se tarvitsi erittäin tehokkaat moottorit. Kun moottorit käännettiin nousun yhteydessä kaakkoon, oli melu korviahuumaava.

Overturen kehittäjät kuitenkin lupaavat, että uusilla materiaaleilla kuten titaanilla ja hiilikuidulla koneesta saadaan rakennettua huomattavasti kevyempi.

On kuitenkin epävarmaa, onko yliäänikoneille silti kysyntää. Etätyön yleistyessä kolmen tunnin liikematka Atlantin yli ei välttämättä ole hintansa väärti. Nähtäväksi jääkin, onnistuvatko yliäänikoneet tekemään paluun, vai jäävätkö korkealentoiset suunnitelmat piirongin lokeroon homehtumaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)