”Aamupalat, tupakkatehtaat – get over it”

Kansanedustajan mukaan asiaa ei voi valkopestä rasismikortilla.
Kuvakaappaus videolta. X.COM
Kuvakaappaus videolta. X.COM

Sosiaalisessa mediassa leviää video, jolla kansanedustaja Fatim Diarra (vihr.) valittaa saamastaan kielteisestä julkisuudesta. Kohu alkoi, kun Diarran kerrottiin ottaneen vastaan 8 000 euron suuruisen lomamatkan Taiwanin lähetystöltä.

– Kun kansanedustajana otat 8 000 euron lomamatkan lahjaksi vieraalta valtiolta, niin tietysti siitä kirjoitetaan lehtiin. On aina kirjoitettu, kokoomuksen kansanedustaja Tere Sammallahti (kok.) kommentoi X:ssä.

Videolla Diarra väittää, että kohu johtuisi hänen ihonväristään. Diarra katsoo, että valkoisen kansanedustajan kohdalla samanlaista kohua ei olisi noussut. Videotallenne on katsottavissa tämän artikkelin lopussa.

– Ei asiaa voi valkopestä rasismikortilla. Lautakasat, aamupalat, jalasmökit, matkat tupakkatehtaaseen. Get over it, Sammallahti kirjoittaa.

Hän jatkaa, että Diarran matkasta kirjoittelussa ei ole ollut kyse mistään ”rasistisesta salaliitosta”, vaan media on tehnyt työtään. Tiedotusvälineet ovat kirjoittaneet vastaavista tapauksista aiemminkin.

– Monenlaisia matkoja on syynätty mediassa aiemmin, paljon pienempiäkin. Muun muassa [Sinuhe] Wallinheimon (kok.) olympiamatkaa.

Diarra kiroilee videolla lukuisia kertoja. Hän on kommentoinut Ilta-Sanomille, että kyse oli ”feministisestä kiroiluillasta”, jossa kiroilu oli suotavaa. Kansanedustajan mukaan video on kuvattu salaa.

Tapio Määttä pitää ongelmallisena, jos ministeri ryhtyy arvioimaan yksittäisiä tutkimushankkeita ideologisin perustein.
Wille Rydman kävi viime viikolla ministeriönsä rahoittamia tutkimushankkeita läpi ja karsi niistä puolet.
Jarno Limnell painottaa, että nykyhetki vaatii vähemmän vastakkainasettelua ja enemmän yhteistä vastuuta.
Mainos