Suomen talouden valopilkut ovat tällä hetkellä harvassa.
Veronmaksajain keskusliitto kertoi torstaina hyviä uutisia: ensi vuonna palkan ostovoima kääntyy selvään kasvuun. Taustalla on palkkaverotuksen keveneminen ja reaalipalkkojen nousu inflaation hiipuessa.
– Kaikki ensi vuoden näkymät eivät ole synkkiä. Palkkaverot kevenevät nyt oivaan aikaan. Myös valtio saa lisää verotuottoja, kun sova-maksut (sosiaalivakuutusmaksut) alenevat, toteaa Veronmaksajain keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen viestipalvelu X:ssä.
Veronmaksajien mukaan palkansaajan nettoansioiden ostovoima kääntyy ensi vuonna 2,3 prosentin kasvuun. Esimerkiksi keskituloisen 3821 euroa kuukaudessa ansaitsevan palkansaajan ostovoima kohenee näin ollen 750 euroa.
– Ahkeran pieni- ja keskituloisen suomalaisen onkin saatava enemmän työstä käteen, kommentoi kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo (kok.) viestipalvelu X:ssä.
Kuluvana vuonna ostovoima laski kolmatta vuotta peräkkäin ja palkan ostovoima on ollut alimmillaan 15 vuoteen.
Ostovoima heikkeni vuonna 2022 nopean inflaation vuoksi poikkeuksellisen paljon.
Myös valtiovarainministeriö arvioi tiistaina julkaisemassaan talousennusteessa, että inflaation hidastuminen ja korkojen lasku yhdessä kotitalouksien kohtuullisen hyvän tulokehityksen kanssa lisäävät kotitalouksien ostovoimaa tulevana vuonna.
Suomen Pankin tuoreen talousennusteen mukaan seuraavina vuosina työllisyyskasvu toipuu suhdanteen mukana ja ylläpitää kotitalouksien ostovoiman kehitystä. Vuosina 2025–26 yksityisen kulutuksen kasvun arvioidaan palaavan likimain pandemiaa edeltäneeseen vauhtiin.
– Muutos on huomattava, sillä edellisinä kolmena vuonna ostovoima on jatkuvasti alentunut, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) viestipalvelu X:ssä.
Kaikki ensi vuoden näkymät eivät ole synkkiä.
Palkansaajan nettoansioiden ostovoima kääntyy kolmen vuoden sukelluksen jälkeen kunnon nousuun.
Palkkaverot kevenevät nyt oivaan aikaan. Myös valtio saa lisää verotuottoja, kun sova-maksut alenevat.https://t.co/TxUZ7w863q pic.twitter.com/nW0IOlJNpk
— Teemu Lehtinen (@TeemuTLehtinen) December 21, 2023
Politiikallakin on väliä ja hyvä näin. Ahkeran pieni- ja keskituloisten suomalaisen onkin saatava enemmän työstään käteen. Ostovoima kääntyy nousuun. https://t.co/cKeL6R94N5
— Sinuhe Wallinheimo (@swheimo) December 21, 2023