Ukrainan droonijoukot ovat kasvaneet sodan aikana mittaluokkaan, joka ylittää monien perinteisten ilmavoimien lentäjämäärät. Kyiv Postin mukaan maalla arvioidaan olevan 25 000–40 000 aktiivista taisteludroonien lennättäjää.
Asevoimien tietojen perusteella noin 80 000 sotilasta osallistuu tavalla tai toisella droonioperaatioihin.
Tarkka koulutettujen lennättäjien määrä on salassa pidettävää tietoa. Rintamaoperaattorit ja yksikkökomentajat arvioivat kuitenkin, että Ukrainalla on eri puolustushaaroissa 25 000–40 000 aktiivista taisteludroonien lennättäjää.
Mittakaava on poikkeuksellinen, sillä kaikkien Pohjois-Amerikan ulkopuolisten Nato-maiden lentäjien yhteenlaskettu määrä on noin 15 000. Ukrainan droonilennättäjien määrä olisi siis yli kaksinkertainen tähän verrattuna.
Ukrainan droonijoukkoihin kuuluvat eliittitason miehittämättömien järjestelmien joukot sekä yli sadan taisteluprikaatin omat drooniyksiköt. Miehittämättömien järjestelmien joukkojen vahvuudeksi arvioidaan noin 15 000 henkilöä.
Ukrainan droonivoima syntyi aluksi hajautetusti. Vuonna 2014 alkaneen Venäjän hyökkäyksen jälkeen droonien käyttäjät olivat usein puoliammattilaisia tai harrastajataustaisia operaattoreita, jotka hankkivat kalustoa omilla tai lahjoittajien rahoilla ja opettelivat taktiikoita rintamalla.
Täysimittainen hyökkäys helmikuussa 2022 muutti tilanteen. Droonit levisivät nopeasti tiedustelukäyttöön lähes kaikkiin taisteluyksiköihin. Lokakuussa 2023 tapahtui Kyiv Postin mukaan ratkaiseva muutos, kun Yhdysvaltain sotilasavun pysähtyminen ja tykistöammusten puute pakottivat Ukrainan kehittämään isku- ja FPV-drooneja entistä nopeammin.
Uudet droonikoulut
Droonit alkoivat monin paikoin korvata tykistöä. Vuoden 2024 alussa ensimmäiset lennättäjäryhmät perustivat erillisiä droonikouluja ja koulutusakatemioita.
Kevääseen 2026 mennessä rintamalla oppiminen oli muuttunut poikkeukseksi. Viimeaikaiset keskipitkän matkan iskut ovat aiheuttaneet valtavia tuhoja Venäjän takalinjassa.
Nykyisin sopimussotilaiksi hakeutuvat siviilit ja erikoisalaa vaihtavat sotilaat käyvät sertifioidun lentokoulutuksen ennen siirtoa taistelutehtäviin. Koulutusverkosto koostuu valtion keskuksista, yksiköiden omista kouluista, yksityisistä yrityksistä ja valmistajien rahoittamista ohjelmista.
Koulutus kestää tyypillisesti yhdestä kahteen kuukautta. Esimerkiksi sotilaskoulutuskeskuksessa kiinalaisen Mavic-droonin peruskurssi kestää 39 päivää, Vampire-pommitusdroonin koulutus 40–45 päivää ja FPV-droonin pätevyys lähes kaksi kuukautta.
Suurta kysyntää on nyt erityisesti torjuntadrooneihin liittyvälle koulutukselle. Niillä pyritään tuhoamaan Venäjän tiedustelu- ja hyökkäysdrooneja ilmassa.
Ukrainalainen droonivalmistaja Skyfall on kouluttanut vuodesta 2023 lähtien yli 20 000 operaattoria omissa lentokouluissaan. Koulutus liittyy muun muassa yhtiön P1 Sun -torjuntadrooniin.
Harjoittelussa käytetään yhä enemmän myös simulaattoreita. Ukrainalaisyhtiö BAZU:n kehittämä FPV Battleground -ohjelmisto mallintaa 1 600 neliökilometrin kokoisen harjoitusalueen, sääolosuhteita, roottorien vääntöä, ilmanvastusta ja elektronisen sodankäynnin vaikutuksia.
Ukrainan droonijärjestelmän vahvuutena pidetään sen nopeaa palautekiertoa. Rintamalla toimivat lennättäjät, kouluttajat ja valmistajat päivittävät taktiikoita ja opetusta jatkuvasti todellisten taistelukokemusten perusteella.