Helsingin Sanomat julkaisi sunnuntaina artikkelin, jossa kerrotaan Arabian niemimaalla sijaitsevan Qatarin huimasta kasvuvauhdista. Qatarin suuria rakennushankkeita ja 2022 jalkapallon maailmanmestaruuskisoja rakentavat vierastyöläiset joutuvat ihmisoikeusjärjestöjen ja ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö Itucin mukaan raatamaan jopa hengenvaarallisissa olosuhteissa.
Finpron Lähi-idän aluejohtaja Oskar Rautiainen sanoo HS:ssa, että hänen mielestään Qatarin työntekijöiden huonoihin oloihin tarttuminen on lillukanvarsiin takertumista. Hän sanoo näkevänsä Lähi-Idässä päivittäin paljon pahempiakin asioita kuin Qatarissa.
Sdp:n puoluesihteeri Reijo Paananen sanoo lähettämässään tiedotteessa, että Qatarin hallituksen mukaan siirtotyöläisiä kuoli viime vuonna 400. Paanasen mukaan ”he olivat ihmisiä, jotka nyt kasvavat horsmaa.”
– Jos johtaja Rautiainen todella näkee päivittäin pahempiakin asioita, täytyy valtion vahvasti rahoittaman Finpron vakavasti pohtia, onko bisnes tämän arvoinen, Paananen kirjoittaa.
Paanasen mukaan suomalaiset rahoittivat Lähi-idän vientiä veroina 19,7 miljoonalla eurolla viime vuonna.
– Emme todellakaan voi pelata kaksilla standardeilla, mitä tulee ihmiselämän suojeluun. Palkansaaja ansaitsee säällisen kohtelun kaikkialla maailmassa, hän sanoo.
Suomalaisyrityksistä Qatarin markkinoilla ovat tällä hetkellä muun muassa Kone, Outokumpu, Teknoware ja Aurubis.





