1800-luvulla kehitetyt Maxim-konekiväärit tuhoavat Iranin lennokkeja

Ukrainan asevoimat kaivoi sodan alussa 30 000 vesijäähdytteistä konekivääriä varastoista.
Maxim-konekivääri. / TDF_UA / X
Maxim-konekivääri. / TDF_UA / X

Ukrainan asevoimat on käyttänyt helmikuusta 2022 lähtien suurta arsenaalia, joka koostuu vanhoista neuvostoajan asejärjestelmistä, maan omasta tuotannosta ja kymmenien tukijamaiden lähettämästä kalustosta.

Sekalainen valikoima aiheuttaa haasteita huollon ja logistiikan kannalta, mutta sen avulla on pystytty tasapainottamaan Venäjän ylivoimaa.

Ukrainan sotilaat ovat esimerkiksi tehostaneet vanhojen kenttätykkien käyttöä ottamalla niiden tueksi lennokkeja ja modernia tietotekniikkaa. Donetskin alueella osa haupitseista on 1940-luvulta.

Ukrainan aluepuolustusjoukot esittelevät sosiaalisessa mediassa Maxim-konekiväärejä, jotka kehitettiin alun perin 1880-luvulla. Niitä hankittiin Suomeen 1920-luvulla ja saatiin talvisodassa suuri määrä sotasaaliiksi.

Vuoden 2022 alussa Ukrainan asevoimat otti varastoista 30 000 vesijäähdytteistä Maxim-konekivääriä. Aluepuolustusjoukkojen mukaan ne ovat osoittautuneet erittäin tehokkaiksi iranilaisvalmisteisten Shahed-räjähdelennokkien torjunnassa.

Maximien etuna on, että niillä pystyy tulittamaan yhtäjaksoisesti useiden minuuttien ajan.

Analyytikon mukaan liikekannallepano olisi Vladimir Putinille iso riski.
Ukrainan torjuntadroonien markkinoilla yksikköhinnasta on tullut yhtä määräävä tekijä kuin suorituskyvystä.
Euromaidan Pressin mukaan hyökkääjä valloitti kesäkuussa noin 30 000 neliökilometrin verran alueita, mutta menetti yli tuplasti enemmän.
Mainos