Yhdysvalloissa New Yorkin WTC-torneihin ja Washingtonin Pentagoniin kohdistuneista terrori-iskuista tulee tänään kuluneeksi 15 vuotta. 2 977 ihmistä kuoli iskuissa, joiden uhrien muistoa kunnioitetaan tänään eri puolilla Yhdysvaltoja. CNN:n mukaan tapahtumien keskiössä ovat paikat, joihin terrori-iskut kohdistuivat.
Paikalla, jossa WTC-tornit sijaitsivat, sekä pidetään hiljainen hetki klo 8:46 ‒ samaan aikaan, kun ensimmäinen lentokone törmäsi pohjoistorniin 15 vuotta sitten. Kirkot ympäri New Yorkia soittavat kellojaan uhrien muistolle.
USA:n presidentinvaaliehdokkaat Hillary Clinton ja Donald Trump kunnioittavat muistopäivää osallistumalla päivän aikana järjestettäviin tilaisuuksiin. Kampanjointia ei tänään tehdä eikä esimerkiksi ehdokkaiden tv-mainoksia esitetä.
Presidentti Barack Obama osallistuu Pentagonissa järjestettävään muistotilaisuuteen.
Yksi terroristien kaappaamista koneista putosi Shanksvillessa Pennsylvaniassa, jossa järjestetään oma muistotilaisuutensa.





