Philippe Aghion ja Peter Howitt saivat vuoden 2025 taloustieteen Nobelin muistopalkinnon yhdessä Joel Mokyrin kanssa innovaatiovetoisen talouskasvun selittämisestä. Nobel-komitea mainitsi Aghionin ja Howittin ansioksi luovan tuhon kautta tapahtuvan kestävän kasvun teorian (jäljempänä AH).
Kuvaan tässä näkökulmassa mitä AH ja siitä alkanut uusi tutkimustraditio merkitsee taloustieteelle. Tulevassa näkökulmassa katson mitä tämän tutkimuskentän tulokset avaavat mahdollisuuksia kasvun käynnistämiseen ja kiihdyttämiseen Suomessa.
Talouskasvun syvällinen ymmärtäminen oli pitkään taloustieteelle haaste. Haasteen voi esittää esimerkiksi seuraavien kysymysten avulla.
– Miksi eräät taloudet ovat nyt vauraita ja monet edelleen köyhiä?
– Miksi eri talouksien pidemmän aikavälin keskimääräiset kasvuvauhdit vaihtelevat valtavasti?
– Miksi historiassa kasvuvauhti oli pitkään hyvin lähellä nollaa mutta kiihtyi sitten ja kiihtyi jyrkästi eräissä talouksissa?
– Miksi talouden suhteellinen asema maailman tulojakaumassa ei pysy, vaan talous voi siirtyä köyhästä suhteellisen vauraaksi ja päinvastoin?
– Miten talous voi jatkuvasti kasvaa, kun on selvää, että vähenevien rajatuottojen laki pätee – enemmän pääomaa tai työvoimaa tuotantoon lisää tuotantoa mutta vähemmän kuin edellinen lisäys?
Kysymykseen 5 vastaus on tuottavuus. Mutta mistä tuottavuus tulee?
Paul Romer sai vuoden 2018 Nobelin taloustieteen palkinnon tuomalla teknologisen kehityksen pitkän ajan makrotaloudelliseen analyysiin. Mutta tämä jätti muun muassa kysymykset 1–4 edelleen avoimiksi sekä sen, mistä ja miten parempi teknologia syntyy.
Daron Acemoglu, Simon Johnson ja James Robinson saivat vuoden 2024 Nobelin taloustieteen palkinnon selittäessään instituutioiden kausaalisuhteen vauraudelle ja kasvulle. Lyhyesti: instituutiot muokkaavat insentiivejä ja mahdollisuuksia. Instituutiot, jotka palkitsevat tekemisestä ja kehittämisestä, luovat kannusteet ja mahdollisuudet tuottavuuden kasvuun; instituutiot, jotka keskittyvät siirtämään ja jakamaan tekemisen ja kehittämisen hedelmät (usein eliitille), torjuvat kannusteet ja mahdollisuudet kasvuun.
Mutta miten insentiiveistä ja mahdollisuuksista päästään itse kasvuun? Tästä päästään AH:n tieteelliseen mullistukseen.
Mikrotalouden paradigmassa kehitettiin muun ohella kilpailun ymmärrystä peliteorian avulla. Makrotaloudessa tutkittiin muun muassa talouskasvun dynamiikkaa ja suhdannevaihteluja esimerkiksi dynaamisen stokastisen yleisen tasapainon työkalupakin avulla. Molemmissa tehtiin lisääntyvään vauhtiin empiiristä työtä tilastotieteen työkaluilla muun muassa ymmärtämään teorian ja realimailman yhteyksiä. Mutta vaikka makrotalouden teoriaa rakennettiin yhteensopivaksi kotitalouksien ja yritysten insentiivien kanssa, kasvun osalta näiden kahden väliltä puuttui yhteys.
Talouden makrotasolla pitkän aikavälin kasvu, ainakin teknologian eturintamassa, on tasapainosta: muun muassa tuotanto kasvaa samaa vauhtia pääoman kanssa; esimerkiksi Yhdysvalloissa BKT/capitan suhdanteista siivottu pitkän aikavälin kasvun trendi on ollut vajaa 2 % vuodessa jo yli sadan vuoden ajan.
Yritystasolla sen sijaan talous ei näytä lainkaan tasapainoiselta: arkea ovat muutospyörteet ja reagoinnit ympäristön signaaleihin, uudistetut tuotteet, markkinaosuuksien kasvut ja laskut, voittajat ja häviäjät, markkinoille tulot ja sieltä poistumiset, yritysten ja työpaikkojen synty ja kuolema, jne. Miten sotkuinen mikrotaso pystyy tuottamaan siistin makrotason kasvun?
Joseph Schumpeter oli esittänyt vuonna 1942 ajatuksen luovasta tuhosta: vanhat tavat tehdä asioita tuhoutuvat ja uudet tulevat tilalle. Ajatus oli pitkään taloustieteen paradigman ulkopuolella, osaltaan ehkä koska alun perin kyseessä oli yhteiskunnallinen muutos, jossa luova tuho on vapaan markkinatalouden lopun siemen.
AH:n tieteellinen vallankumous oli rakentaa schumpeteriläinen malli, jossa he kehittivät luovan tuhon intuition täsmälliseksi matemaattiseksi viitekehykseksi. Tämä malli pystyi selittämään tarkasti mekanismit, kannustimet ja olosuhteet, joiden vallitessa luova tuho synnyttää kokonaistaloudellista tasapainoista kasvua. Se yhdisti peliteoreettisen kilpailun ja makroteoreettisen dynamiikan ja kasvun analyysit. Näin aiemmasta heterodoksisesta ajatuksesta tuli keskeinen osa taloustieteen nykyistä paradigmaa.
Innovaatiovetoisessa kasvun teoriassa keskeinen osa on yrityssektorin dynamiikka. Innovaatio on sitä, että uudet ja paremmat tuotteet tai palvelut tulevat markkinoille ja syrjäyttävät aiempia huonompia. Uusien parempien tuottajat voittavat markkinaosuutta, vanhojen tuottajat häviävät ja joutuvat jopa poistumaan markkinoilta. Talouden historiassa tästä prosessista on runsaasti näyttöä. Ehkä meille sattuvin esimerkki on Applen ja Androidin menestys Nokian ja BlackBerryn kustannuksella.
Olennaista ovat uudet innovaatiot – markkinoita valloittanet uudet tuotteet ja palvelut, jotka ovat parempia kuin vanhat. Esimerkiksi T&K-panostusten tulokset eivät vielä ole innovaatioita – niiden menestys pitää kokeilla markkinoille ja vasta tästä testistä selvinneet ideat ovat innovaatioita. Myöskään pelkkä tuho kuten talouskriisi ei saa aikaan uuden luomista.
Taloustieteelle AH:n vallankumous avasi kokonaan uuden tutkimuskentän käyttämään toimipaikka- ja työntekijäkohtaisia datoja ja muun muassa tutkimaan voimavarojen allokaatiota ja yritysten erilaisuutta. Tästä onkin syntynyt rikas uusi tutkimusalue.
Kehikko muun muassa osoitti, että koko talouden kasvu tulee osaltaan paremmasta allokaatiosta. Kun uudet paremmat tuotteet ja palvelut saavat suuremmat osuudet markkinoista ja voimavaroista, talous kasvaa.
Esimerkiksi vaikka yhdenkään yrityksen tuottavuus ei kasvaisi, koko talouden tuottavuus voi kohentua ja talous kasvaa paremman allokaation vuoksi!
