Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on tarkastanut huhtikuussa pidettyjen aluevaalien vaalirahoitusilmoitukset.
Ilmoitusvelvollisia oli 5 209 henkilöä. VTV kertoo, että 88 prosenttia hyvinvointialueille valituista valtuutetuista ja varavaltuutetuista jätti vaalirahoitusilmoituksensa määräaikaan mennessä. 607 ilmoitusvelvolliselle lähetettiin kehotus toimittaa vaalirahoitusilmoitus ja 155 ilmoitusvelvolliselle toinen kehotus. Yhteensä 23 ilmoitusvelvolliselle toimitettiin kuulemispyyntö ennen uhkasakon asettamista.
Kaikki ilmoitusvelvolliset toimittivat lopulta vaalirahoitusilmoituksensa kuulemisvaiheen määräajan päätyttyä 1. lokakuuta.
– Tavoitteenamme on valvonnan avulla varmistaa, että kaikki tuet on ilmoitettu lain mukaisesti ja vaalirahoitusilmoitus on täytetty lain edellyttämällä tarkkuudella. Tarkastusviraston tietoon ei ole tullut seikkoja, joiden perusteella sillä olisi syytä epäillä vastaanottamiensa ilmoitusten oikeellisuutta, sanoo johtava tilintarkastaja Pontus Londen tiedotteessa
Vaalikampanjaan käytettiin keskimäärin 1 261 euroa. Kulut laskivat vuoden 2022 aluevaaleihin verrattuna, jolloin kampanjan kustannukset olivat keskimäärin 1 684 euroa.
Ilmoitusvelvollisten yhteenlaskettu vaalirahoitus oli vaalirahoitusilmoitusten perusteella 6,6 miljoonaa euroa. Ilmoitusvelvolliset saivat ulkopuolista tukea vaalikampanjoihinsa 2,6 miljoonaa euroa eli 39 prosenttia kokonaisrahoituksesta. Vaalirahoitusilmoituksissa nimettyjen antajien osuus tästä ulkopuolisesta tuesta oli noin 1,4 miljoonaa euroa eli 54 prosenttia.
Kaikki toimitetut ennakkoilmoitukset on julkaistu VTV:n verkkopalvelussa.





