Etätyön kasvun vaikutus toimistotiloihin näkyy erityisesti pääkaupunkiseudulla., LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Etätyön hintalappu kolmella toimialalla 1,3 miljardia euroa vuodessa

Etätyö ei luo selvityksen perusteella työpaikkoja muuttotappiokuntiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Luonnonvarakeskus ja REINU econ ovat selvittäneet etätyön taloudellisia vaikutuksia kiinteistöjen käyttöön, liikenteeseen ja lounasravintolatoimintaan Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) sekä Matkailu- ja Ravintolapalveluiden (MaRa) toimeksiannosta.

Selvityksen mukaan etätyön negatiiviset taloudelliset vaikutukset kyseisillä toimialoilla ovat noin 1,34 miljardia euroa vuodessa. Tästä summasta toimistotilojen vajaakäytön ja tyhjillään olon vaikutus on 632 miljoonaa euroa, liikenteen 431 miljoonaa euroa ja lounasravintoloiden 275 miljoonaa euroa vuodessa.

– Etätyön kasvun vaikutus toimistotiloihin näkyy erityisesti pääkaupunkiseudulla, sillä puolet toimistotilojen neliöistä sijaitsee Uudenmaan alueella, REINU econin toimitusjohtaja Kyösti Arovuori sanoo tiedotteessa.

Vuonna 2023 tehtiin joka viikko noin miljoona etätyöpäivää enemmän kuin vuonna 2019. Selvityksen mukaan etätyön haitalliset vaikutukset näkyvät eniten pääkaupunkiseudulla. Työntekijöitä ei juurikaan siirry tekemään etätyötä muuttotappiopaikkakunnille, vaan hyötyjinä ovat vetovoimaiset paikkakunnat.

Ravintolat menettävät kysyntää etenkin pääkaupunkiseudulla ja muissa isommissa kaupungeissa. Osa kysynnästä ohjautuu päivittäistavarakauppoihin, mutta päivittäistavarakaupasta hankittu lounas ei korvaa ravintolalounaista aiheutuvia menetyksiä alhaisemman jalostusarvonsa takia.

– Etätyö vaikuttaa lounasravintoloiden palvelujen kysyntään etenkin Helsingin ja Tampereen kaltaisissa maakuntakeskuksissa. Lounasravintoloiden negatiivisista vaikutuksista peräti 100 miljoonaa euroa kohdistuu näiden kahden kaupungin ravintoloihin. Haitallisia vaikutuksia on myös illallisravintoloihin, mutta niitä ei selvitetty tässä selvityksessä, MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi toteaa tiedotteessa.

Etätyö ei luo tämän selvityksen perusteella työpaikkoja muuttotappiokuntiin. Työpaikkoja on syntynyt vain isoimpiin kaupunkeihin ja niiden lähikuntiin. Poikkeuksena tästä on Lapin maakunta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)