Amerikkalainen Northrop Grumman -yhtiö ja sen tytäryhtiö Scaled Composites esittelivät Mojaven lentoasemalla Kaliforniassa projekti Talon -nimistä miehittämätöntä ilma-alusta.
Sen on määrä toimia yhteistyössä miehitettyjen lentokoneiden kanssa eli niin sanotussa Collaborative Combat Aircraft (CCA) -roolissa.
Talonia on kehitetty 15 kuukauden ajan, ja ensilento tehdään arviolta yhdeksän kuukauden kuluttua. Se pohjautuu kokemuksiin aiemmasta kilpailutuksesta, jonka Northrop Grumman hävisi General Atomics- ja Anduril-yhtiöille. Niiden YFQ-42- ja YFQ-44-drooneilla tehdään jo koelentoja.
Talonin kerrotaan olevan aiempia prototyyppejä edullisempi ja suorituskykyisempi. Yhdysvaltain asevoimat ja monet ulkomaiset ostajat ovat esittäneet kiinnostuksensa uutta hanketta kohtaan.
TWZ-sivuston mukaan Talonia voidaan käyttää useissa eli tehtävissä vaihtuvien tarpeiden mukaan. Aluksen ohjauksesta vastaa Prism-niminen ”autonomiapaketti”, ja sitä on kokeiltu lentotehtävissä Beacon-testikoneella. Ihmislentäjän tarvittaessa ohjaamaa Beaconia käytetään alustana uudelle teknologialle.
Kiinteäsiipinen Talon on varustettu taittuvilla laskutelineillä, V-muotoisella pyrstöllä ja eteenpäin avautuvalla ilmanottoaukolla, joka on sijoitettu droonin päälle. Suunnittelussa on pyritty pienentämään sen tutkajälkeä.
Asejärjestelmät voidaan sijoittaa koneen alaosaan. Komposiittirakenteen vuoksi se on yli 400 kilogrammaa aiempia versioita kevyempi ja 30 prosenttia nopeampi valmistaa.
– Koko konsepti CCA-hankkeiden taustalla on niin sanottu edullinen massa, eli kustannusten pitää pysyä hallinnassa. Edullista massaa käytettäisiin kulutussodassa, joten näitä laitteita menetettäisiin. Niiden pitää olla edullisia, mutta massa pitää pystyä myös korvaamaan nopeasti, Northrop Grumman -yhtiön ilmailujärjestelmien johtaja Tom Jones sanoi.





