Verohallinnon asiakas oli lähettänyt eduskunnan oikeusasiamiehelle kantelun siitä, ettei hän löytänyt OmaVero-palvelussa muuta mahdollisuutta viestien lähettämiseen kuin palautelomakkeen.
Asiasta on tehty ratkaisu. Siinä apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin toteaa, että Verohallinto ei ollut tarjonnut asiakkailleen digipalvelulain edellyttämää mahdollisuutta lähettää tietoturvallisesti heidän asiointitarpeeseensa liittyviä viestejä. Lisäksi Verohallinto ei ollut huolehtinut tarjoamansa sähköpostiasiointipalvelun tietoturvallisuudesta eikä kyseisen palvelun digipalvelulain vaatimusten mukaisuudesta, vaikka tätä oli edellytetty jo aiemmassa ratkaisussa.
Apulaisoikeusasiamies toteaa, että OmaVero-palvelu on käytännössä Verohallinnon ainoa tietoturvallinen sähköinen asiointikanava, mutta asiakkailla ei ole sen kautta mahdollisuutta lähettää kysymyksiä tai tiedusteluja verotukseen liittyen.
– Koska verotusasiat ovat pääsääntöisesti salassa pidettäviä, tietoturvallisen viestintäkanavan puute rajoittaa asiakkaiden mahdollisuuksia hoitaa asioitaan sähköisesti, päätöksessä sanotaan.
Palveluperiaate edellyttää apulaisoikeusasiamiehen mukaan, että viranomainen järjestää palvelunsa niin, että asiakkaiden tarpeet otetaan huomioon ja palveluja on riittävästi. Verohallinnon asiointipalvelut eivät apulaisoikeusasiamiehen käsityksen mukaan täyttäneet näiltä osin lain ja hyvän hallinnon vaatimuksia.
Apulaisoikeusasiamies pyysi Verohallintoa ilmoittamaan 29.1.2026 mennessä, mihin toimenpiteisiin ratkaisu on antanut aihetta.





