Varusmies kuoli kesken taisteluharjoitusten Vuosangassa Kuhmossa. Kainuun prikaati kertoo asiasta tiedotteessa.
Tiedotteen mukaan tilanteeseen ei epäillä liittyvän rikosta. Tapauksen tutkinnasta vastaa Oulun poliisilaitos.
Varusmiehen kuolinsyystä ei kerrota tarkemmin, mutta varusmiehen menehtymiseen johtaneiden tapahtumien ei kerrota aiheuttaneen vaaraa muulle harjoitusjoukolle.
Menehtyneen varusmiehen omaiset ovat saaneet tiedon tapahtuneesta.
Kriisituen antaminen menehtyneen varusmiehen joukkuetovereille on aloitettu välittömästi. Keskusteluapua on tarjolla myös muille harjoitukseen osallistuneille.
Kainuun prikaati kunnioittaa menehtyneen varusmiehen muistoa suruliputuksella tiistaina 2. joulukuuta.





