Poliisi kiinnittää lähipäivien aikana huomiota polkupyörien valoihin Helsingissä.
– Eteen vaalea, taaksepäin punainen, molemmat pakollisia, Helsingin poliisilaitoksen ylikomisario Dennis Pasterstein muistuttaa viestipalvelu X:ssä.
Julkaisunsa yhteyteen hän on jakanut videon poliisin tarkastuskierrokselta. Video on katsottavissa tämän artikkelin lopussa.
– Liikenneturva lähti mukaan ja pelasti valottomat talutukselta. Noin yksi kymmenestä oli valoton, joille 40 euron liikennevirhemaksu, Pasterstein kertoo.
Reilussa tunnissa valottomia pyöräilijöitä havaittiin noin 20.
Videolla ilmenee, että Liikenneturva jakoi pyöränvaloja niille pyöräilijöille, jotka olivat olleet liikkeellä ilman valoja. Näin he välttyivät siltä, että olisivat joutuneet taluttamaan pyöräänsä koko loppumatkan ajan.
– Tieliikennelaista ei löydy pykälää, jonka perusteella voisi antaa valottomalle pyöräilijälle luvan jatkaa ajamista ilman valoja, Pasterstein toteaa.
Lähipäivinä tarkastelemme Helsingissä polkupyörien valoja. Eteen vaalea, taaksepäin punainen, molemmat pakollisia.#Liikenneturva lähti mukaan ja pelasti valottomat talutukselta. Noi 1/10 oli valoton, joille 40 € liikennevirhemaksu. Reilussa tunnissa noin 20. #Helsinki pic.twitter.com/ThTYcLNKKZ
— Dennis Pasterstein (@DPasterstein) October 14, 2025





