Kolme Venäjän MiG-31-hävittäjää tunkeutui viime viikon perjantaina Viron ilmatilaan hieman ennen aamukymmentä.
Viron puolustusministeriön mukaan koneet lensivät alle kymmenen kilometrin korkeudessa rajan myötäisesti kohti länttä. Italian F-35-hävittäjät sekä Suomen ja Ruotsin koneet saattoivat MiG-31:t pois Viron ilmatilasta. Tilanne oli ohi 12 minuutin päästä.
Välikohtausta kuvailtiin poikkeuksellisen röyhkeäksi. Yhdelläkään venäläiskoneella ei ollut päällä transponderia tai radiota.
Tapaus on herättänyt keskustelua siitä, pitäisikö venäläiskoneet ampua alas vastaavissa tapauksissa. Puolustusliitto Naton porrastettu toimintatapa painottaa eskalaation välttämistä ja diplomatiaa.
Ruotsin ilmavoimien julkaiseman kuvan perusteella yhden MiG-31:n siipien alla oli kolme ohjusta. Sen taktinen numero oli ”sininen 67”. Ne olivat luultavasti lyhyen kantaman infrapunahakuisia Vympel R-73 -ilmataisteluohjuksia. Toisen hävittäjän alla oli ilmeisesti hypersoninen Kinzhal-ohjus.
Verkkouutiset kysyi ilmailuasiantuntija Pentti Perttulalta, voiko venäläiskoneiden aseistuksesta päätellä jotakin niiden tehtävästä tai siitä, halusiko Kreml lähettää niillä tietynlaisen viestin lännelle.
Asiantuntija huomauttaa, että tyypillisesti Itämerellä lentävistä venäläishävittäjistä otetuissa kuvissa näkyy vaihtelevia määriä ilmataisteluaseistusta niiden ripustimissa. Koneille annettu tehtävä määrittelee sen, millaista aseistusta tai mitä säiliöitä niihin laitetaan.
Pentti Perttulan mukaan tuorein ilmatilaloukkaus voi olla joko välinpitämättömyyttä tai tahallinen provokaatio.
– Jos ilmatilaloukkaus on tahallinen ja koneen alle ripustetaan Kinzhal sitä varten, onhan se selvä, että sillä pyritään lietsomaan pelkoa ja epävarmuutta kansalaisten keskuudessa. Tahallisilla ilmatilaloukkauksilla Venäjä todennäköisemmin kuitenkin testaa vastetta: miten nopeasti, mitä ja kenen koneita tulee tunnistamaan, miltä suunnilta, millä korkeuksilla ja miten ne toimivat, Perttula sanoo.
Hän kuvailee 12 minuuttia kestänyttä ilmatilaloukkausta hyvin poikkeukselliseksi.
– En sulje pois sitä mahdollisuutta, että provokaatioiden määrä tai vakavuus kasvaisi. Vakavuuden kasvua edustaisi muun muassa se, jos venäläiskoneet alkaisivat lukita Naton koneita maaleiksi, Pentti Perttula toteaa.
Tällaisessa tapauksessa Naton pitäisi hänen mukaansa avoimesti ilmoittaa Moskovalle, että seuraava ilmatilaa loukkaava kone ammutaan alas, ja sitten toimia sen mukaan.
Sosiaalisessa mediassa on viime päivinä nostettu usein esiin Turkin ilmatilaa loukanneen Suhoi Su-24:n alasampuminen, joka tehtiin vain 17 sekuntia ilmatilarikkomuksen alkamisen jälkeen.
– Alasampumista edelsivät kuitenkin Turkin edellisten viikkojen aikana Moskovalle antamat selvät ja toistuneet varoitukset. Sen jälkeen toimittiin varoitusten mukaan. Alasammuttua konetta varoitettiin vielä erikseen kymmenen kertaa yli viiden minuutin ajan, ennen kuin Turkin ilmavoimien F-16 laukaisi ohjuksen, Pentti Perttula toteaa.