Kokoomuksen kansanedustaja Atte Kaleva ihmettelee perinteisen median suoranaista sokeutta Lähi-idän asioiden raportoinnissa. Hänestä on käsittämätöntä, että media on niellyt Gazaa hallitsevan terroristijärjestö Hamasin propagandan täydellisesti. Kalevan mukaan asiasta ei vieläkään ole otettu opiksi.
Viestipalvelu X:ssä julkaisemassaan viestissä Kaleva on jakanut kirjoittaja ja kommentaattori Lilac Siganin viestiketjun, jossa hän tuo esille The New York Timesin valheellisia väitteitä, joita lehti on kuvaillut myöhemmin ”virheiksi”.
Ketjussa Sigan valottaa lehden jo vuosia kestänyttä linjaa, jossa se on hyödyntänyt pitkälti terroristijärjestö Hamasilta saamiaan tietoja. Esimerkiksi vain 10 päivää 7. lokakuuta 2023 tapahtuneen tuhoisen terroristi-iskun jälkeen NYT väitti, että Israelin isku gazalaiseen sairaalaan olisi tappanut ”ainakin 500 ihmistä.”
Myöhemmin kävi ilmi, että luvut olivat peräisin Hamasilta, eikä niiden todellisuudesta ollut mitään näyttöä. Tätä ”virhettä” NYT lopulta pahoitteli.
Jo marraskuussa 2023 lehti väitti, että Gazassa olisi kuollut enemmän ihmisiä kuin Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaan. Tämän valheen tultua ilmi, kyseinen kohta poistettiin artikkelin tekstistä vähin äänin.
Viimeisimpänä ”virheenä” lehti julkaisi Gazan nälänhädästä sensaatiomaisen artikkelin, jossa esitettiin kuvia ”nääntyvistä lapsista”. Myöhemmin paljastui, että kuvissa olleilla lapsilla oli vakavia sairauksia, jotka olivat luoneet vaikutelman nälänhädästä.
– Miten voi olla, että media on niellyt Hamasin propagandan näin täydellisesti? Eikä edelleenkään ota opiksi?, kokoomusedustaja Kaleva kysyy X-viestissään.
Miten voi olla, että media on niellyt Hamasin propagandan näin täydellisesti? Eikä edelleenkään ota opiksi?
Kiinnostaisiko teitä @hsfi ja @EYlajarvi perehtyä Lähi-idän kestävän rauhan tiekarttaan klikkiotsikoiden sijaan? https://t.co/vqrQrbQ1ut
— Atte Kaleva (@AtteKaleva) August 2, 2025





