Naamioitu Leopard-vaunu Karjalan prikaatin järjestämässä Karelian Sword 25 sotaharjoituksessa Pahkajärvellä Kouvolassa 28. toukokuuta 2025., LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Reservin yläikäraja 65 vuoteen? Tällaista palautetta tuli lausuntokierroksella

Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen vaatii paria täsmennystä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallituksen esitysluonnos reservin yläikärajan nostamiseksi 65 vuoteen on kerännyt valtaosin myönteistä palautetta päättymässä olevalla lausuntokierroksella.

Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen huomauttaa kuitenkin lausunnossaan, että konkreettisia vaikutuksia ikärajojen noston kohteena oleviin ihmisiin ei tuoda esityksessä esiin. Näitä tulisi käsitellä jatkovalmistelussa.

Yläikärajan nostoa on perusteltu sillä, että nykyään entistä useampi ikääntyvä reserviläinen on hyvässä kunnossa. Puolustusvoimien näkökulmasta muutoksella pyritään turvaamaan ensisijaisesti tiettyjen avainreserviläisten käytettävyys maapuolustuksen tehtäviin.

Apulaisoikeuskansleri Puumalaisen mielestä esityksessä olisi avattava myös tarkemmin, mihin arvio toimintakykyisyydestä ja sen muutoksesta perustuu.

– On myös oletettavaa, että ikärajan noston myötä palveluksessa olevien toimintakyvyn arviointiin, seurantaan ja tukeen tulisi Puolustusvoimissa kiinnittää enemmän huomiota, Puumalainen huomauttaa.

Samaa korostaa myös Upseeriliitto:

– Ikärajan noustessa ja entistä ikääntyneemmän reservin sijoittamisessa on huolehdittava siitä, että Puolustusvoimat varmistuu yli 60-vuotiaan henkilön palveluskuntoisuudesta. Käytännössä kuntoisuuden arviointi voidaan tehdä ainoastaan terveystarkastuksin, ei pelkällä omalla ilmoituksella, katsoo liitto lausunnossaan.

Asevelvollisuuden yläikärajan nostamisen myötä vaikutusten kesto jatkuisi miehistön osalta 15 vuotta sekä aliupseereiden ja upseereiden osalta 5 vuotta nykyistä pidempään. Myös siviilipalveluksessa velvollisuus osallistua täydennyspalvelukseen jatkuisi 50 vuoden sijasta 65 vuoteen.

”Ei vain vanhojen miesten”

Perustuslaista ei perinteisesti ole katsottu johtuvan estettä sille, että asevelvollisuus säädetään lailla koskemaan vain miehiä.

Puumalainen viittaa niin ikään omassa lausunnossaan perustuslakivaliokunnan taannoiseen lausuntoon ja katsoo, että ”asevelvollisuuden ulottaminen vain ehdotuksessa tarkoitetun ikäisiin miehiin ei lausunnossa esitetyn perusteella muodostu lakiehdotuksen käsittelyjärjestykseen vaikuttavaksi seikaksi.”

Miesten tasa-arvo ry:n mielestä taas kansalaisten toimintakyvyn hyödyntäminen tulisi tapahtua ”perustuslain yhdenvertaisuusvaatimusta noudattaen ja molempia sukupuolia yhtäläisesti velvoittaen”.

– Nykypäivän ja varsinkin tulevaisuuden maanpuolustuksessa ja kokonaisturvallisuuden varmistamisessa tarvitaan monipuolisesti erilaisia osaajia, uuden taitajia ja kokemusta, ei vain vanhojen miesten toimintakyvyn hyödyntämistä, katsoo yhdistys lausunnossaan.

Tasa-arvovaltuutetun toimisto ilmoitti, ettei anna lausuntoa asiassa.

Rauhanturvaajaliitto pitää esitystä ”tarkoituksenmukaisena Puolustusvoimien poikkeusolojen tehtävien tehokkaaksi toteuttamiseksi ja laajan yleisen asevelvollisuuden tuottaman ammattitaitoisen reservin täysimääräiseksi hyödyntämiseksi”.

Poimintoja videosisällöistämme

Maanpuolustuskiltojen liitto arvioi, että muutos ”motivoi reserviläisiä”, joiden toimintakyky ja osaaminen mahdollistaa reserviläisuran jatkamisen 65-vuotiaaksi asti. Ikärajan nostoa kannattaa myös Naisten Valmiusliitto omassa lausunnossaan. Reserviläisliitto toteaa muutoksen olevan liiton ”pitkän ajan tavoitteiden mukainen”. Päällystöliitto pitää niin ikään muutoksia ”tarkoituksenmukaisina ja perusteltuina”.

–  Reservin ylärajan nostolla pystytään nykyistä paremmin varmistamaan myös sodan ajan joukkojen ammattisotilaista muodostuvan johtajareservin riittävyys, joka on merkittävästi pienentynyt viime vuosikymmenen aikana tapahtuneella eläkeiän nostolla, katsoo Kadettikunyta lausunnossaan.

Pyyhkeitä ikärajojen nostolle tulee Suomen Rauhanpuolustajain Lapin piirijärjestöltä. Lausunnossaan se toteaa vastustavansa ”Suomen sotavalmisteluihin panostavaa ulko- ja turvallisuuspolitiikan nykyistä linjaa ja siten myös reservin ikärajojen nostoa.”



				
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)