Palestiinalaispakolaisia lähellä Rafahin ruoanjakelupistettä Gazan eteläosassa 1. kesäkuuta. AFP / LEHTIKUVA

Tämä tiedetään Gazan avustuspisteen ammuskelusta

Israelin ex-pääministerin jakama video näyttää hänen mukaansa hetken, jolloin ammuskelun väitetään tapahtuneen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Punaisen Ristin mukaan Gazan Rafahissa siviilien ruoanjakelupisteellä kuoli sunnuntaina ainakin 21 ihmistä, kun Israelin sotilaat avasivat tulen. Hamasin alaisuudessa toimivan Gazan terveysministeriön mukaan kuolleita on yli 30 ja yli 200 haavoittui.

Palestiinalaislähde kertoo BBC:n mukaan, että Rafahin tapahtumat alkoivat, kun palestiinalaiset saapuivat jonottamaan avunjakelupisteelle ennen sen aukeamista.

Valtavassa väkijoukossa puhkesi kaaos ja Israelin joukot avasivat tulen, kun tilanne lähti hallinnasta. Hamasin lausunnon mukaan tämä osoittaa, että ”uudet avustuspisteet ovat kuolemanloukkuja”.

Israelin asevoimat (IDF) on kiistänyt asian ja kertonut, että alustavan tutkinnan mukaan sen joukot eivät ampuneet palestiinalaisia, jotka olivat avustuskeskuksessa tai sen liepeillä. IDF:n mukaan kyse oli varoituslaukauksista.

IDF julkaisi myös viisiminuuttisen valvontakameran videon Rafahista sunnuntailta, jossa pakolaiset jonottavat ruokaa rauhallisesti.

Israelilaisen poliitikon, ex-pääministeri Naftali Bennetin mukaan kyseinen video näyttää juuri sen hetken Rafahissa, jolloin ammuskelun sanotaan tapahtuneen. Videolla ihmisjoukko liikuskelee rauhakseen.

– Ei mitään. Ei ammuntaa. Kaikki menee hyvin.

– Otsikko on yksinkertaisesti valhe, Bennett kirjoittaa BBC:n jutun otsikkoon viitaten.

Lisäksi IDF julkaisi toisen videon läheisestä Khan Yunisista, jossa naamioituneet asemiehet heittävät kivillä ja ampuvat palestiinalaisia, jotka yrittävät saada haltuunsa siviileiltä ryöstettyjä avustuspaketteja.

– Hamas tekee kaikkensa estääkseen onnistuneen ruoan jakelun Gazassa, IDF kommentoi videota Jerusalem Postin mukaan.

Aiemmin Israelin ja Yhdysvaltain tukema avustusjärjestö Gazan Humanitarian Foundation julkaisi lausunnon, jonka mukaan väitteet Rafahista ovat vääriä ja tekaistuja, ja avun jakelu sujui ongelmitta.

Rafahissa paikalla ollut israelilaissotilas oli yhteydessä BBC:hen ja sanoi, että Israelin sotilaat kyllä ampuivat ihmisjoukon lähellä, mutta eivät heitä kohti.

Kuitenkin ainakin yksi sairaala vastaanotti suuren määrän loukkaantuneita. Nasserin sairaalan lääkäri kertoi BBC:lle, että usealla sairaalaan tuodulla oli ampumavammoja.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)