Sähkön siirtohinta on noussut merkittävästi viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana. Samaan aikaan sähkönsiirtoyhtiöt ovat saaneet periä huikean summan tuottoa laskennalliselle verkon arvolle, kirjoittaa Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (Vatt) ylijohtaja Mikael Collan Vattin blogissa.
Collan kirjoittaa, että vuoden 2011 lopulla Suomea runtelivat tuhoisat talvimyrskyt, joilla oli seurauksia myös sähkönsiirtoa harjoittaville verkkoyhtiöille, joille asetettiin kohtalaisen kovia vaatimuksia toimitusvarmuudesta. Käytännössä verkkoyhtiöiltä ryhdyttiin vaatimaan investointeja, jotka takaavat asiakkaiden sähkönsaannin myös poikkeustilanteissa.
Vaatimus verkkoyhtiöiden investoinneista runnottiin läpi nopeasti.
– Parantamisen varaa jäi jälkikäteen arvioituna moneen asiaan – jopa niin, että lopulta on kysyttävä, ovatko sähkön siirrosta suomalaisilta nykyisin perittävät maksut enää kaikilta osin kohtuullisia, Collan kirjoittaa.
Collanin mukaan vaatimuksia sähkönsiirron toimitusvarmuudesta asetettiin myrskyjen jälkeen laajasti, mutta päätökset investoinneista jätettiin pitkälti verkkoyhtiöille itselleen.
– Asia on ongelmallinen, sillä yhtiöiden asiakkailtaan laskuttama kohtuullinen tuotto määräytyy tehtyjen verkkoinvestointien perusteella. Mitä suuremmat investointikustannukset ovat, sitä enemmän yhtiöt saavat asiakkailtaan laskuttaa, hän kirjoittaa blogissa.
Collan muistuttaa, että kuluttajaa myrskytuhoilta suojaavien investointien hinnaksi on arvioitu kolme miljardia euroa, mikä on tasaisen laskukaavan mukaisesti 75 miljoonaa euroa vuodessa.
– Tämä vastaa useamman tavallisen vuoden myrskytuhojen kustannuksia joka vuosi – eli maksamme varautumisesta vähintään tuplasti verrattuna kuluihin, jotka syntyisivät itse vahingoista.
Ylijohtajan mukaan Energiavirasto valvoo investointeja teoriassa ja hyväksyy yhtiöiden investointisuunnitelmat, mutta käytännössä ei kuitenkaan voida olettaa Energiaviraston tuntevan yksittäisiä investointikohteita kautta Suomen kovinkaan hyvin.
Collan muistuttaa, että valtio-omisteinen Fortum myi sähkönsiirtoliiketoimintansa kansainväliselle sijoittajakonsortiolle vuonna 2013. Usein arvellaan, että yksityisomisteinen nykyinen Caruna toimisi eri tavalla kuin osittain valtio-omisteinen Fortum olisi toiminut.
– Nykyisen tiedon valossa voikin sanoa, että asiaa pitäisi tutkia lisää – eli on liian aikaista vetää johtopäätöksiä siitä, käyttäytyvätkö julkisomisteiset jakeluverkkoyhtiöt eri tavalla kuin yksityisomisteiset, hän kirjoittaa.
Collan muistuttaa, että yhtiöiden taseista selviää, että yhtiöiden välillä on eroja. Esimerkiksi velkavivun käyttö on muutamissa yksityisomisteisissa yhtiöissä erittäin voimakasta, kun taas useissa julkisomisteisissa yhtiöissä ei käytetä velkavipua lainkaan.
Sähkön siirtohinnat nousivat voimakkaasti vuonna 2016. Nousun veturina toimi saman vuoden alusta voimaan tullut Energiaviraston määrittämä sähkönsiirron valvontamalli ja siihen tehdyt muutokset liittyen pääoman kohtuullisen tuoton laskentatapaan.
– Yhteensä kolmen prosenttiyksikön nousu voi kuulostaa vähäpätöiseltä, mutta mittasuhteiltaan kyseessä oli itse asiassa sallitun tuottotason tuplaantuminen. Tuolloin elettiin myös niin sanottujen nollakorkojen aikaa. Kun sallittu tuottotaso nousi voimakkaasti, jakeluverkkoyhtiöt nostivat myös hintojaan kerätäkseen asiakkailtaan korkeamman sallitun tuoton mukaista voittoa, ylijohtaja kirjoittaa.
Collanin mukaan sähkönjakeluverkkoyhtiöiden tuotot pomppasivat voimakkaasti siirryttäessä edelliseltä valvontakaudelta, joka päättyi vuoden 2015 loppuun, uudelle kaudelle 2016–2019. Kun esimerkiksi vuonna 2015 oman pääoman tuotto jakeluverkkoyhtiöille kollektiivisesti oli ollut reippaasti alle kymmenen prosenttia, oli se vuosina 2016–2019 jokaisena vuonna yli kaksikymmentä prosenttia.
Collan painottaa, että sähkönsiirtoyhtiöt eivät ole toimineet väärin tai laittomasti, vaan ne ovat noudattaneet Energiaviraston päättämää mallia.
Sähkön siirtohintoja ovat vuoden 2011 jälkeen nostaneet sekä toimitusvarmuusvaatimukset että valvontamallin muutokset. Kolmantena hintoja on nostanut vielä valvontamallin tuotonlaskennassa käytetyn verkko-omaisuuden arvostuksen nousu.
Vuoden 2022 loppuun asti valvontamallissa verkko-omaisuuden arvo määriteltiin tietyin väliajoin uudelleen.
– Tämä tarkoittaa, että myös kauan sitten tehtyjen verkkoinvestointien arvoa päivitetään, minkä seurauksena ne tyypillisesti saavat alkuperäistä investointikustannustaan korkeamman arvostuksen. Valvontamallissa ilmoitettu verkkojen arvostus ei siis vastaa siirtoyhtiöiden virallisissa, muun muassa veroviranomaisille luovuttamissa, taseissaan ilmoittamaa verkkoihin sitoutunutta poistamatonta pääomaa, vaan arvostus eroaa siitä olennaisesti. Kollektiivisesti ero virallisiin taseisiin on ollut miljardeja euroja.
Tämä tarkoittaa, että Energiaviraston valvontamallissa sallittu kohtuullinen tuotto lasketaan arvolle, joka ei vastaa toteutuneita kustannuksia.
– Yhtiöt ovat saaneet vuosina 2016–2020 periä asiakkailtaan huikean summan, hieman yli 1,8 miljardia euroa tuottoa, laskennalliselle verkon arvolle, jota vastaavia investointeja ei löydy yhtiöiden virallisista taseista, Collan kirjoittaa.
Hän muistuttaa, että valvontamallista on tehty kantelu Euroopan komissiolle.
– Kun kantelu on käsitelty, tiedetään, onko Suomessa käytetty valvontamalli linjassa EU-asetuksen kanssa.
