Venäjän asevoimien kerrotaan reagoineen Ukrainalle toimitettujen pitkän kantaman ohjusten aiheuttamaan uhkaan.
Yhdysvallat toimitti syksyllä Ukrainan tueksi salaa ATACMS-ohjuksia, joista oli käyty julkisuudessa keskustelua jo pidemmän aikaa. Uusilla asejärjestelmillä iskettiin venäläisjoukkojen käyttämiin lentotukikohtiin Berdjanskissa ja Luhanskin alueella. Yli kymmenen helikopterin kerrottiin tuhoutuneen.
Miehitetyn Melitopolin kaupungin pormestari Ivan Fedorov sanoo Venäjän siirtäneen viime viikkoina sotilaskalustoa pois etulinjasta ja lähemmäs Asovanmerta. Venäjän miehitysjoukot ottivat Fedorovin kiinni viime vuoden keväällä, mutta hänet vapautettiin myöhemmin Ukrainan puolelle vanginvaihdon yhteydessä.
Osa kalustosta on siirretty vielä kauemmas Krimin niemimaalle.
– Vihollinen yrittää piilottaa sotilaskalustoaan yhä kauemmas takalinjaan, Ivan Fedorov sanoi Kyiv Post -lehden mukaan.
Uusia huoltotukikohtia perustetaan parhaillaan Asovanmeren rannikolla sijaitseville paikkakunnille, kuten Kyrylivkaan ja Pryazovskeen.
Ohjusiskujen lisäksi venäläisjoukkojen huoltoa on häiritty rintamalinjan takana tehdyillä iskuilla. Vastarintataistelijoiden kerrottiin räjäyttäneen venäläisen rahtijunan lokakuun puolivälissä Melitopolin lähellä. Junan kyydissä oli ammuksia ja polttoainetta.





