Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on vieraillut Harkovan alueella tapaamassa aluehallinnon johtajaa Oleg Synegubovia ja Harkovan pormestaria Ihor Terekhovia. Synegubov kertoi presidentille, että noin kolmannes Harkovan alueesta on tällä hetkellä hyökkääjän miehittämä. Ukrainalaisjoukot ovat vapauttaneet 5 prosenttia alueesta, kerrotaan presidentin virallisella sivulla.
Harkovan kaupungissa, erityisesti sen pohjois- ja itäosissa, lähes kolmasosa rakennuksista on vaurioitunut tai tuhoutunut. Yhteensä 2 229 kerrostaloa on vaurioitunut, joista 225 on kokonaan tuhoutunut.
– Emme ole pystyneet kokonaan tarkistamaan vapautettuja asutusalueita ja aloittamaan miinanraivausta ja kriittisen infrastruktuurin uudelleenrakentamista, koska tykistötuli jatkuu, Synegubov kertoo.
Presidentti kävi vierailunsa yhteydessä myös katsomassa tuhoutuneita asuinrakennuksia. Tapaamisessa puhuttiinkin niin Harkovan kuin koko Ukrainan jälleenrakentamisesta. Presidentin mukaan jälleenrakentamisen yhteydessä tulee keskustella myös maan rakennuskannan modernisoimisesta ja neuvostoaikaisten elementtikerrostalojen purkamisesta, erityisesti tuhotuilla alueilla.





