Verkkouutiset

Minun kokoomukseni

BLOGI

Vapaus ei olisi kirjoittajan mukaan mahdollista ilman pitkää traditiota.
Atte Kaleva
Atte Kaleva
Atte Kaleva on kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu (Hki), sotatieteiden maisteri ja kapteeni evp.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Olen pitkään puhunut siitä, että kokoomuksen pitäisi selkeyttää linjaansa. Puolue vaikuttaa tällä hetkellä tuuliviiriltä, joka peesaa, opponoi tai kommentoi miten sattuu toisten aloitteita ja tekoja. Nyt viimeistään on tärkeää ottaa aloite itselle, kuntavaalit nimittäin lähestyvät eikä seuraaviin eduskuntavaaleihinkaan ole enää pitkä aika. Tarvitaan ryhtiä, selkärankaa ja rohkeutta.

Minua on sosiaalisessa mediassa nimitelty milloin miksikin. Suhtaudun leimoihin tietyllä huvittuneisuudella: rakkaalla lapsella on monta nimeä. Itse määrittelen itseni länsimieliseksi liberaalikonservatiiviksi, koska en näe mielekkääksi ajatella kaikista asioista joko-tai vaan pikemminkin sekä-että. Suurin osa politiikan kysymyksistä sijaitsee harmaalla alueella.

Politiikassa teoreettinen puhdasoppisuus ei useinkaan ole kovin kaukana uskonnollisesta fundamentalismista, jota olen pitkään kritisoinut. Olen tehnyt sen nimenomaan länsimaisesta liberaalikonservatiivisesta näkökulmasta: kannatan vakaata oikeusvaltiota, toimivaa, luottamukseen perustuvaa kansalaisyhteiskuntaa, perinteisiä, hyväksi havaittuja instituutioita, yksityisomistusta, yksilönvapauksia, yhdenvertaisuutta, laillisuusperiaatetta. Haluan ylläpitää ja edistää näitä asioita nimenomaan käytännön tasolla. Kauniit sanat, teoriat ja unelmat eivät riitä, päinvastoin.

Politiikassa törmää jatkuvasti joko-tai-ajatteluun, joka saa välillä omituisia muotoja. Mustavalkoisen joko-tai-ajattelun sijaan yhteistyötä pitäisi kyetä tekemään yli puoluerajojen, asia kerrallaan, vakaasti harkiten, tosiasioihin perustuen. Jos jokin toimii, sitä ei kannata lähteä korjaamaan. Reformit tulee tehdä maltillisesti, historia ja faktat tarkkaan huomioiden. Tulevaisuuteen ei voi rynnätä tuulispäänä.

Edistys ei ole automaattisesti toivottava asia: termi sisältää vahvan arvolatauksen, jota toisinaan käytetään keppihevosena oikeuttamaan jopa yksilönvapauksia ja yhdenvertaisuutta rajoittavia toimia. Nämä liittyvät lähes poikkeuksetta itseään kovin edistysmielisinä pitävien ryhmien tavoitteisiin ja ideologioihin, joilla on tarkoitus ajaa jonkun vähemmistön sinänsä hyvää ja tärkeää asiaa. Näissä tapauksissa ei kuitenkaan missään nimessä saisi rikkoa yhdenvertaisuusperiaatetta eikä unohtaa, että enemmistökin koostuu yksilöistä, joilla on aivan sama ihmisarvo kuin vähemmistöihin kuuluvillakin. Yksilö on pienin vähemmistö.

Valtuutettuna olen yllättänyt monet profiloitumalla Malmin lentokenttään, Keskuspuistoon, Vartiosaareen ja yleensäkin kaupungin lähiluontoon liittyvissä kysymyksissä luonnonsuojelijaksi. Minulta on jopa sarkastisesti kysytty, miksi ympäristöarvot ovat yhtäkkiä tulleet minulle tärkeiksi, ikään kuin ne eivät aina olisi olleet minulle läheisiä. Malmin tapauksessa ilmenee konkreettisesti liberaalikonservatismin syvin olemus: kuunnellaan kansalaismielipidettä, kuunnellaan asiantuntijoita, kuunnellaan toisiamme, keskustellaan, harkitaan, päätetään. Koronaepidemia on muuttanut käsityksiämme lentämisestä. Malmin panos sähköisen pienlentämisen kehityksessä on huomattava, myös ilmastonmuutoksen torjunnan näkökulmasta. Alueen luontoarvoja ei voi ohittaa, ei myöskään historiaa eikä nykyhetkeä. Tulevaisuus lepää niiden varassa.

Perheen merkitys yhteiskunnan perusyksikkönä on avautunut minulle aivan uudella tavalla lapseni syntymän myötä. Perheestä nousee se turvallisuuden, läheisyyden ja luottamuksen ilmapiiri, jolle kansakunta rakentuu. Olen entistä selvemmin ymmärtänyt, miten perinne säilyy ja siirtyy, miten historia, nykyhetki ja tulevaisuus ovat läsnä yksilössä, miten menneet polvet edelleen vaikuttavat keskuudessamme tradition, tapojen, arvojen ja käytäntöjen muodossa. On selvää, että meidän täytyy kehittää yhteiskuntaa paremmaksi, korjata virheemme, rakentaa toivontäyteinen tulevaisuus lapsillemme.

Malmössä on taas mellakoitu eikä tämä ole ensimmäinen tai viimeinen kerta. Koraanin polttamisesta alkaneet muslimimellakat kaupungin kaduilla saivat Suomessa varsin omituisia piirteitä, kun pari asiantuntijana esiintynyttä tutkijaa keksi kaikki mahdolliset selitykset puolustaakseen mellakoitsijoita. Syy nähtiin taas kerran kaikessa muussa paitsi rettelöitsijöissä itsessään. Näin ei voi jatkua.

Mellakoissa oli kyse islamin ja läntisten arvojen yhteentörmäyksestä. Kaava toistaa itseään rasittavuuteen asti. Kadulla riehuvat muslimit eivät hyväksy yksilönvapauksia, joita me olemme pitkään pitäneet itsestäänselvyyksinä, jotka pitkän historiallisen kehityksen ja poliittisten taistelujen myötä ovat tulleet lännessä vallitseviksi. Niiden puolesta on jouduttu myös sotimaan: uhri on ollut kallis, mutta taatusti sen arvoinen.

Fundamentalistisessa islamissa ei ole sanan- eikä uskonnonvapautta siinä muodossa, missä ne on kirjattu perustuslakiimme. Tästä syystä moni kiivaampi muslimi raivostuu, jos joku provosoi heitä piirtämällä pilakuvia profeetta Muhammadista tai polttamalla Koraanin. Vaikka molemmat teot ovat lännessä täysin sallittuja, ainakin niiden pitäisi olla, islamilaisissa maissa ne on jyrkästi kielletty. Pyhien asioiden loukkaaminen on toki sinänsä epäkohteliasta, mutta kannattaa huomioida, että länsimaissa yksilö saa tehdä omistamilleen kirjoille mitä haluaa, vaikka ne olisivatkin joillekin pyhiä. Riittää todeta, ettei pitäisi provosoitua kun provosoidaan.

Me emme voi antaa maallistuneiden länsimaisten valtioiden ja yhteiskuntien vähitellen muuttua islamilaisiksi uhkailun ja mellakoimisen edessä. Humanitaarinen maahanmuutto Lähi-idästä ja Afrikasta on nopeasti johtanut siihen, että lähtömaiden ongelmat ovat yleistyneet myös täällä. Mellakoitsijoille pitää tehdä selväksi, että meillä noudatetaan länsimaisia tapoja, lakeja ja oikeuskäytäntöjä. Tässä kysymyksessä se on joko-tai. Liialliseen vieraskoreuteen ei ole varaa.

Usein näkee vaadittavan joko-tai-ajattelua myös ideologioiden suhteen: olet joko liberaali tai konservatiivi. Vierastan tällaista ja siksi määrittelenkin itseni liberaalikonservatiiviksi. En ymmärrä, miksi kaikissa asioissa pitäisi automaattisesti mennä oman viiteryhmän mukana, olla väkisin samaa mieltä kuin muut, vaikka järki ja tunne sanoisivat päinvastaista.

Konservatismin parhaat puolet löytyvät siitä, ettei näkemykseen sisälly ideologiaa, joka edellyttäisi puhdasoppisuutta. Konservatismi on pragmaattista ja perustuu malttiin ja harkintaan. Liberaali huomioi herkästi vain yksilön minä-näkökulman. Konservatiivi taas hahmottaa todellisuutta pitkälti yksikön kolmannesta ja monikon ensimmäisestä persoonasta käsin: miten ihminen, kansalaisyhteiskunta tai valtio oikeasti toimii tai käyttäytyy, millainen on todellisuus, miten asiat makaavat; kuinka meidän olisi parasta elää ja rakentaa tulevaa yhdessä, yhteisönä, yhteiskuntana.

Otetaan monikulttuurisuus. Olen usein todennut, että se ei toimi. Se perustuu toiveajatteluun ja teoriaan siitä, että hyvinkin erilaiset kulttuurit voisivat elää yhdessä rinnakkain ja on ollut pitkään länsimaissa harjoitetun maahanmuuttopolitiikan keskiössä. Kuitenkin sokea Reettakin näkee, ettei monikulttuurisuus toimi kuten teoria edellyttää, tuloksena on integraation sijaan lisää segregaatiota, eristyneisyyttä, välttämistä ja lopulta rinnakkaisia yhteiskuntia, joissa vallitsevat valtakulttuurista täysin poikkeavat arvot ja käsitykset siitä, mikä on hyvää ja mikä on pahaa, mikä on oikein ja mikä väärin. Näin haitallisen kehityksen ei voi antaa jatkua.

Ruotsin tapahtumien pitäisi viimeistään nyt herättää hartaimmatkin edistysmieliset dogmaattisesta unestaan. Länsimainen yhteiskunta on aivan liian tärkeä asia uhrattavaksi monikulttuurisuuden lieveilmiöiden alttarille. Jos jokin toimii, sitä ei kannata lähteä korjaamaan. Jos jokin ei toimi, se pitää korjata. Tässä tapauksessa ongelmat ovat olleet pitkään tiedossa, mutta niille ei ole haluttu tehdä mitään. Suomeen me emme missään nimessä näitä ongelmia halua.

Menneet polvet ovat taistelleet tämän maan vapaudesta, he ovat halunneet oman, itsenäisen valtion ja sen myötä vakaan, turvallisen ja kestävän yhteiskunnan itselleen, lapsilleen ja lapsenlapsilleen. Tätä historiaa, tätä perintöä, meidän tulee vaalia. Se pitää säilyttää, kuten suomalaisille tärkeä luontokin. Tämä on konservatismia, johon sisältyvät klassisen liberalismin parhaat puolet, yksityisomistus, yritteliäisyys, markkinahenkisyys, yksilönvapaudet, ihmisarvo ja yhdenvertaisuus. Jos jokin katsomus tai toiminta uhkaa näitä arvoja ja instituutioita, hyökkää jatkuvasti niitä ja niitä suojelevaa valtiota vastaan, asialle on tehtävä jotain.

Edistysmieliset puhuvat mielellään ihmisoikeuksista, mutta konservatiivit myös velvollisuuksista. On selvää, ettei vapautta ole ilman vastuuta: vapauden nimissä ei voi tehdä mitä tahansa. Jos ja kun keskeisiä arvojamme ja instituutioitamme vastaan toistuvasti hyökätään, se kertoo siitä, ettei niitä edes haluta kunnioittaa. Omasta riehumisesta ei haluta ottaa vastuuta eivätkä innokkaat humanitaarisen maahanmuuton kannattajat sitä edes mellakoitsijoilta vaadi.

Tällainen on antautumista. Se on luopumista juuri siitä perinnöstä, joka humanitarismin on mahdollistanut ja jonka vuoksi muuttoliike kohdistuu nimenomaan länteen. Täällä on pitkään vallinnut se vapaus, vakaus ja turva, jonka suojissa kelpaa elää ja nauttia ahkeruuden hedelmistä. Jos luovumme näistä keskeisistä arvoista väkivaltaisen rettelöinnin ja uhkailun edessä, meille ei jää mitään, minkä varaan rakentaa tulevaisuutta.

Sanoisin, että tässä on kokoomuksen ja samalla länsimaiden kohtalonkysymys. Vapaus ei olisi mahdollista ilman pitkää traditiota, jonka myötä kehittyneiden instituutioiden ja arvojen perustalla koko avoin, liberaalidemokraattinen valtiomuoto lepää. Jos vakaa, luotettava ja turvallinen yhteiskunta menetetään, menetetään ensimmäisenä vapaus. Ne, jotka jatkuvasti hyökkäävät liberaalidemokraattista valtiota vastaan, hyökkäävät ennen muuta vapautta vastaan.

Kyse on tulevaisuudesta, joka samalla elää sekä menneessä että nykyisessä. Kun katsomme avoimin silmin ympärillemme, näemme, mistä tulemme, missä olemme ja mihin olemme menossa. Haluammeko todella mennä sinne, minne suuntamerkit ovat viime vuosina alkaneet osoittaa?

Minun kokoomukseni haluaa säilyttää kaiken sen hyvän, jonka menneet polvet ovat rakentaneet ja meille jättäneet. Minun kokoomukseni haluaa korjata ne virheet, joita nykypolvet ovat tehneet, ja joiden aiheuttamaa kuohuntaa, turvattomuutta ja epävakautta en todellakaan haluaa sälyttää tulevien polvien harteille.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)