Nyt voisi kääntää aikakoneen viisaria taaksepäin kymmenen vuotta ja poimia sieltä eurokriisin otsikot. Samantyyppinen kreikkalaisroomalainen mattopaini on näköpiirissä nytkin, kun alkaa kova kohkaaminen EU:n elvytysrahastosta.
Koronabondien mentyä saksalaiseen silppuriin, tilalle saatiin elvytysrahasto. Sen koko on komission esityksessä 750 miljardia euroa ja on suurelta osin tukipainotteinen. Esitystä edelsi Saksan ja Ranskan yhdessä tekemä periaatepäätös, että rahasto tarvitaan.
Tavallinen kansalainen ja vähän valveutuneempikin on jo aikaa sitten pudonnut kärryiltä, kun yhteisvastuumekanismeja innovoidaan koko ajan lisää. Tämä uusin olisi siis EU-velkaa, jota otettaisiin EU:n budjettia vasten. Se tulisi demokraattisen valvonnan alle toisin kuin EKP:n kautta lisääntyneet vastuut.
Ensimmäinen huomio on, ettei kannata uskoa puheita, joiden mukaan yhteisvastuut nyt erityisesti lisääntyvät, koska ne ovat lisääntyneet jo vuosikymmenen ajan. EKP.n tase on moninkertaistunut finanssikriisin jälkeen ja on kahdeksankertainen verrattuna nyt esitettyyn elvytysrahastoon. Eurooppalaista yhteisvastuuta on lisäksi Euroopan investointipankissa ja euroalueen vakausmekanismi EVM:ssä. Eittämättä listasta jokin rahanjakokanava jäi mainitsematta.
Elvytysrahastosta vallitsee Suomessa kohtuullinen konsensus, toki perussuomalaiset saavat rahastosta uutta potkua aneemisesti sujuneeseen kevääseensä. Puolueen pettymykseksi on kuitenkin toistettava, ettei tämä uusi rahasto ole volyymiltaan erityisen merkittävä. Oikeastaan suurempi kysymys taustalla on, annetaanko EU:lle jossain vaiheessa verotusoikeus, joka voisi korvata jäsenmaksut. Elvytysrahastohan tarvitsee vastinparikseen suuremman budjetin, kun velkaa otetaan EU:n lukuun. Rahaston kautta keskustelu lavenee koskemaan koko EU:n tulevaisuutta. Tämä keskustelu on tarpeellinen, tärkeämpi kuin jänkkääminen uusista hätärahastoista.
Kenen joukossa seisot?
Suuren valiokunnan vihreä puheenjohtaja Satu Hassi ei nähnyt ongelmana sitä, että hallitus ei ole kiinnittynyt porvarihallituksen tavoin ns. Hansa-ryhmään. Siihen ovat kuuluneet Suomen lisäksi Ruotsi, Tanska, Hollanti, Itävalta, Baltian maat ja myös Irlanti. Hassi kutsui maita ”nuukaporukaksi.”, viitaten erityisesti Ruotsiin, Hollantiin, Itävaltaan ja Tanskaan. Nämä maat edellyttävät, että suunniteltu uusi rahasto ei jaa tukea vaan lainaa.
On kyllä hyvin vaikea ymmärtää, mikä tuossa viiteryhmässä on vierasta. Maat ovat maantieteellisesti meille läheisiä, ja Saksa de facto tekee mieluusti yhteistyötä Hansa-maiden kanssa, vaikka valmistelee esityksiä Ranskan kanssa. Maiden taloudet ovat niin ikään vakaammalla pohjalla suhteessa eteläisen Euroopan maihin. Hallitus ei ole jakanut muille tietoa siitä, mikä viisaus piilee etäisyyden ottamisessa Hansa-maihin.
Viiteryhmään kuuluminen ei tarkoita allianssia kaikissa asioissa, mutta maita yhdistää keskimääräistä vähäisempi velka. Siitähän tässä koronaharjoituksessa lopulta on kyse: eli kuinka paljon ja millä keinoin rahaa siirretään varakkaimmilta köyhemmille.
Rahaston syntyminen näyttää todennäköiseltä, kun sen takana ovat jo Saksa ja Ranska. Suomen tulisikin valita maaryhmän lisäksi muut painopisteet, joita se haluaa ajaa samanaikaisesti. Jos taloudellinen yhteisvastuu taas kerran nytkähtää eteenpäin, miksi ei myös yhteisvastuu turvallisuudesta? Suomella on erityisintressi pitkän Venäjän rajansa takia. Suomelle olisi eduksi, jos EU:n ”turvatakuut” vahvistuisivat tavalla tai toisella.
Mestarointi vaikeuttaa sopua
Mutta ei elvytysrahastoa kannata sellaisenaan niellä. Perustuslakivaliokunnan entinen puheenjohtaja Kimmo Sasi puntaroi tarkkasilmäisesti Verkkouutisten blogissaan elvytysrahastoon liittyviä juridisia ongelmia. Hänen mukaansa yhteisvastuun kasvattaminen nykyisestä vaatisi EU:n perussopimuksen uudistamista.
Perustuslakivaliokunnan on Sasin mukaan tarkasti pohdittava, onko rahasto linjassa valiokunnan aiemmin esittämien huomautusten kanssa: ”Valiokunnan tulee arvioida pakettia siltä kannalta, onko Suomi perussopimuksissa sitoutunut ottamaan tosiasiallista vastuuta muiden EU-maiden valtionvelasta ja merkitseekö kriisipaketti nyt ja seurauksineen tällaista vastuuta”, Sasi kirjoittaa. Hän päätyy analyysissään samaan kuin esimerkiksi Vesa Vihriälä, että sekin vaihtoehto on pidettävä todellisena, että rahastoon lähtevät mukaan vain halukkaat. Tämän vaihtoehdon pitäminen esillä voisi auttaa pohjoisen maita saamaan paremmin tavoitteitaan läpi.
EU:n yhtenäisyyden kannalta olisi eduksi, että aloite vaikeissa kysymyksissä olisi komission ja EU:n jäsenmaiden johtajien yhteisen pöydän, Eurooppa-neuvoston käsissä. Kun suurvallat alkavat mestaroida, syntyy kysymyksiä motiiveista. Esimerkiksi Ranskalaisilla pankeilla on tunnetusti isot saatavat koronasta pahasti kärsineessä Italiassa. Tällaisen narratiivin vahvistuminen johtaisi heikentyvään unioniin, joka ei olisi Suomenkaan etu.
