Yhdysvaltain Lähi-idän joukkoja johtanut kenraali evp. Joseph Votel arvioi, että Iranin suorittama miinoitus on suurin yksittäinen este Hormuzinsalmen avaamiselle uudelleen.
The War Zone -julkaisulle antamassaan haastattelussa Votel sanoo, että salmen sulkeminen oli odotettavissa, mutta tilanteen vaikein osa liittyy nimenomaan miinoihin. Miinanraivaus merellä on poikkeuksellisen vaativaa.
– Miinanraivaus on hyvin hidasta ja turhauttavaa. Sama pätee maalla, mutta erityisesti merellä, hän sanoo.
Votelin mukaan laajamittainen ja järjestelmällinen miinoitus olisi pahin mahdollinen skenaario. Tällöin salmen avaaminen viivästyisi merkittävästi.
Kapeassa salmessa liikkuvat suuret öljytankkerit ovat erityisen haavoittuvia.
– Ne ovat ohutrakenteisia ja kulkevat hyvin kapealla väylällä. Jos alus osuu miinaan, se voi lamaantua paikoilleen. Silloin edessä ei ole vain miinaongelma, vaan myös vaurioitunut alus, mahdollinen ympäristökatastrofi ja laajempi kriisi, Joseph Votel toteaa.
Evp-kenraalin mukaan Yhdysvalloilla on kyky suojata liikennettä ja raivata miinoja, mutta operaatio edellyttää ensin Iranin sotilaallisen kapasiteetin merkittävää heikentämistä.
Käynnissä oleva sotilaallinen operaatio pyrkii luomaan olosuhteet, joissa salmi voidaan avata ja tankkereita saattaa turvallisesti.
Ilmaiskuja, drooneja ja nopeita hyökkäysveneitä vastaan voidaan toimia aktiivisesti, mutta miinat hidastavat kaikkea toimintaa ja pakottavat etenemään varovasti.
Votel arvioi, että Persianlahden arabimaat eivät yksin pysty turvaamaan salmea. Operaatio vaatii runsaasti kalustoa, kuten pinta-aluksia, tiedustelukykyä ja erityisesti miinanraivauskalustoa, jota alueen mailla on rajallisesti.
Valkoisen talon päätökset heikentävät samalla Yhdysvaltojen mahdollisuuksia saada kansainvälistä tukea. Liittolaisten kanssa ei ole käyty riittäviä ennakkokeskusteluja, mikä vaikeuttaa koalition muodostamista.
– Pyrimme yleensä taistelemaan koalitiona, koska se antaa meille uskottavuutta ja lisää voimavaroja, Votel sanoo.
Hormuzinsalmi on yksi maailman tärkeimmistä meriväylistä, sillä noin viidennes globaalista öljykaupasta kulkee sen kautta. Siksi sen sulkeminen ja avaamisen mahdollinen viivästyminen vaikuttaa nopeasti maailmanmarkkinoihin.